Featured Slider

ASU & ELÄ - TUNNELMAT

Palataan vielä kerran meillä pidettyyn Asu & Elä -tapahtumaan. Tapahtumapäivä oli huikea päivä. Hurja. Viimeistään perjantai-aamusta saakka olin aavistanut, että järjestäjien arvio noin 300 kävijästä menisi reilusti rikki. Lopputulos oli, että meidän kodissa kävi vierailijoita noin 850 kuuden tunnin aikana. Ihan mieletön määrä. Ikinä ei meidän kototiellä ole semmoista ruuhkaa ollut kuin sunnuntaina.

Kuva: Miia / Rajalan tupa

Noin 15 minuuttia ennen tapahtuman alkua multa kysyttiin joko jännittää. Ei jännittänyt; fiilis oli rauhallinen ja luotin siihen, että kaikki menee hyvin. Edellisyön olin nukkunut hyvin; nautittiin naapurien kanssa lasit viiniä syksyisessä illassa meidän jouluvaloin koristellussa liiverissä. Arvelin myös, että kaikki stressi tulee katoamaan itse tapahtumapäivänä ja niin siinä kävikin.

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Päivään mahtui paljon sellaisia kohtaamisia ihmisten kanssa, joita on kiva muistella vuosienkin päästä. Toivoin, että saisin päivän aikana kuulla tarinoita talon historiasta ja toive toteutui onnekseni useaan kertaan. Unohtumattomimpia olivat ne hetket kun ihmiset tulivat kertomaan nuoruusvuosistaan, jolloin olivat talossa vierailleet tai olleet täällä töissä. 

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Aviomiehen isovanhemmista puhuttiin paljon. Monet muistot liittyivät aikaan kun he isännöivät taloa. Yllättävän moni muisti vielä isovanhempienkin vanhemmat; talon rakentajat. Eräs nainen kertoi asuneensa meidän renkituvassa 1940-luvulla vanhempiensa kanssa. Hän oli silloin noin 13-vuotias evakkotyttö Karjalasta. Toinen nainen tunnisti itsensä vanhasta vihkikuvasta, jossa Antin isovanhemmat olivat hääparina ja tämä nainen, nuorena tyttönä kantamassa morsiamen huntua. Yksi vanhempi mies avustettiin kapeata portaikkoa pitkin toiseen yläkerran kamariin. Hän oli syntynyt siellä kamarissa ja puhunut mulle jo vuosia sitten toiveesta päästä käymään meidän vintillä.

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Illalla pää kävi ylikierroksilla ja lähdin kissan kanssa kävelylle peltoja pitkin. Nollaus ei auttanut vaan kun painoin pään tyynyyn ja laitoin silmät kiinni, ihmisten vilinä palasi. Kun herätyskello aamulla neljältä soi, olo ei ollut kovinkaan levännyt. 😅

Yksi tuttu sanoi pari viikkoa sitten, että tämä voi poikia mulle tai meille uusia tilaisuuksia. Avata ovia uusiin juttuihin mutta vielä on ollut hiljaista. Viimeiset 10 kuukautta on ollut niin huimia kaikkine lehtijuttuineen ja tv-uutisineen, etten voi kuvitella mitä vielä voisi tapahtua lisää. 

Iso kiitos kaikille kävijöille! Oli mahtavaa kun olitte mukana meille tärkeässä päivässä. 💓




VINTISTÄ YLÄKERRAKSI, OSA 3: Tyttären huone

Vuorossa yläkertaan remontoidun tyttären huoneen esittely "ennen" ja "jälkeen" kuvilla. Vihdoin! Laitan allekkain kuvat, jotka on otettu suunnilleen samoista kohdista huonetta tämän vuoden helmikuussa ja syyskuussa. 

Aloitetaan. Ensimmäisessä kuvassa näkyy jo alkuperäinen katto, jonka löysin päälle asennetun Haltex-katon alta. Lattia on vielä harmaa ja seinissä keltaiset lastulevyt, joiden päälle asennettiin remontin alussa kipsilevyt. Pikkuinen ovi ei näy alakuvassa mutta se on yhä paikoillaan ja johtaa prinsessojen salaiseen leikkipaikkaan.



Katossa, ikkunoiden ja ovien ympärillä ei ollut alunperin listoja. Nyt on! Vanhat lattialistat hioin ja maalasin. Ne onnistuttiin asentamaan uudelleen paikoilleen. Vanhoissa kiinteissä kaapeissa olleet listat kokivat myös värin vaihdon. Niitä jouduttiin ohentamaan ja lattialistoja lyhentämään, sillä huoneen sisämitat muuttuivat hiukan remontin aikana kipsilevyttämisen vuoksi.



Pönttömuuri on käytössä ja sitä varmaan pian lämmitetäänkin ensimmäisen kerran tälle syksyä. Huonekaluja ostin huoneeseen kesällä Jyskin alennusmyynnistä mutta jäi viimeiseksi kerraksi. Laatu on huonompaa kuin Ikeassa ja kalusteiden kasaaminen on lähes mahdotonta...



Prinsessa-aiheiset tapetit jätettiin tarkoituksella kauppaan ja kokonaisuudesta tehtiin enemmän nuorelle neidille sopiva. Tuodaan sitten sisustuksessa enemmän esille tytön eri ikäkausia. Sitä kun on helpompi muunnella kuin tapetteja.

Sandbergin Kielo-tapetti on ollut taloon muutosta saakka "must"-listalla ja ihan alunperinkin suunnittelin sitä juuri tälle seinälle. Tapetin laatu on todella hyvä ja onhan se nyt kaunis! Sävyero kielojen ja yksivärisen tapetin välillä ei alunperin näyttänyt noin suurelta kuin se todellisuudessa sitten olikin. Sandbergin tapetti vei ison osan tapetteihin kohdistetusta budjetista, joten säästin muiden seinien kohdalla. VIRHE! Yksivärinen tapetti onkin sitten suoraan sanottuna laadultaan ihan paskaa. Ohutta kuin silkkipaperi ja kaikki lika jää pintaan näkymään. Asentaminen oli työläämpää kuin kohdistettavan kielo-tapetin.



Ja pieniä huomautuksia kuviin. Verhot olivat kirpputorilöytö, vaaleanpunaiset matot tilasin Jotexilta. Piano on mummulasta ja ihana, elämää vuosikymmeniä nähnyt keinuhevonen talon alkuperäiseen kalustoon kuuluva. Remontin yhteydessä katto ja lattia maalattiin valkoisiksi. Kehyksissä näkyvät julisteet ja kortit tytär valitsi Desenion verkkokaupasta.

Vaikka huoneessa on jouduttu monta tee se itse-remontoijan ratkaisua tekemään, lopputulos ja huoneen tunnelma on meidän mielestä todella onnistunut. Enää puuttuu sänky ja itse asukas. 💓



Muista seurata blogia myös 
Facebookissa 
(Elämää Keltaisessa talossa) 
ja 
Instagramissa 
(salla_elamaakeltaisessatalossa) 
!

Hetki ennen H-hetkeä

Tulin kertomaan viime hetken tunnelmia sanoin ja kuvin ennen sunnuntai-aamua. Oikeasti palaisin halusta näyttää tyttären valmiin huoneen mutta valitettavasti täytyy ensi viikkoon hillitä itsensä.  Pysytään vielä ajankohtaisessa aiheessa.


Viime viikolla, kun keskeneräisten tehtävien lista oli vielä piiiiitkän pitkä, taisin saada kerran oikein perinteiset itkupotkuraivarit. Stressi, joka on viimeisen puolen vuoden ajan tasaisesti muistuttanut olemassa olollaan koputtaen milloin mihinkäkin kohtaan päätä, katosi kuitenkin totaalisesti viikon vaihtuessa. 


Tilalle tuli mukava pieni jännitys ja todella rauhallinen olo: homma on hanskassa ja kaikki valmistuu ajallaan. Tämä jännitys tuo elävästi mieleen häitä edeltävän viikon kuusi vuotta sitten. 


Jotenkin koko avoimet ovet tulivat todemmiksi kun keskiviikkona hain meidän Asu & Elä-paketin, jossa oli viralliset esitteet meidän kasvokuvilla. 😅


Torstaina tiesin varautua paikallislehden jutun julkaisuun. Tekstin olin nähnyt etukäteen mutta kyllä tieto musta kansikuvassa silti yllätyksenä tuli. Perjantaina julkaistiin juttu Ilkka-lehdessä. Aamulla oli silmät vielä ristissä kun huomasin puhelimen vilkuttavan viestien merkiksi. Siellähän oli jo sitten muutamat henkilöt aamun lehden saaneet; kannessa ollaan jälleen. 😅 

Lähetin jo jutun tekijöille kehuja mutta annetaan ruusuja nyt täällä julkisestikin: aukeaman isoin kuva olohuoneesta on ihan superhyvä!


Tällä hetkellä siivous on vähintään puolivälissä, ilman äidin apua tuskin olisi vielä siinäkään asti. Kahvilan väki kävi valmistelemassa kahvilaa. Opasteet asetettiin eilen ja ensimmäiset uteliaat on bongattu tänääntekemässä U-käännöksiä postilaatikolla. Onneksi on koira, joka haukkuu jokaisen tien päässä kääntyvän. 😉


Äiti kysyi tänään lähtisinkö tähän hommaan mukaan uudelleen ja kyllä. Yhtään en miettisi vaan ehdottomasti kyllä. Ensi viikolla on valtava tapahtuman kokoinen tyhjiö sisällä, joka pitää täyttää. Jos ei remontti vielä jatku niin ainakin jotakin huonekalua täytyy päästä rapsuttelemaan...

Toivottavasti saadaan nauttia sunnuntaina syysauringosta, tunnelmasta ja iloisista ihmisistä. Nähdään! 💓

ETEISEN MUUTOSKUVAT

Kylläpäs nyt tahtovat blogin päivitystauot venyä luvattoman pitkiksi... Laitetaan se Asu & Elä-tapahtuman piikkiin ja toivotaan, että remonttien vähentyessä blogi pääsee postaus per viikko-tahtiin.

Tässä nyt alkuun lukijoille linkki meistä kesällä tehtyyn juttuun, joka julkaistiin eilen. Se löytyy Kurikka Nyt-verkkolehdestä.  Tämä Outi Myllymäen kirjoittama juttu nousi mun lemppariksi kaikista meistä tehdyistä jutuista. Iso kiitos sinulle Outi jos tätä postausta luet! 

Ensi viikolla onkin sitten juttu paikallislehdessä; nähtäväksi jää kiilaako se edelle. 😏

Mutta jälleen paluu itse asiaan. Tuossa muutama viikko sitten mulla oli kolme vapaapäivää putkeen ja pitkän harkinnan (ihan oikeasti harkitsin tätä omien voimavarojen kannalta päiviä) jälkeen laitoin tuhannen kulman ja nurkan eteisen uusiksi. Muutamassa päivässä maalasin seinät ja Antin sekä äitin avustuksella asennettiin laminaatti. Ja vaikka aviomies mitä sanoo, niin kyllä mä itse tein aika pitkälle tuon lattian! Katto vaatii suuremman operaation ja sähköasentajan; se odottaa myöhemmälle.

Lopputulos on mun mielestä todella hyvä. Tunkkaisesta tuli valoisa tila vaikka tuo eteinen muodoltaan on mitä on. 

Lastulevyjen poistaminen ja uudelleen eristäminen olivat ehdotuksena jossain vaiheessa mutta päätin pitää levyt merkkinä ajasta, jolloin tämä lisäsiipi on vanhan talon ympärille rakennettu. Ja olihan se helpompaakin näin... Vaatekaapit jäävät tuollaisiksi kuin kuvissa ovat mutta huoneiden väliset ovet tulevat vaihtumaan jossain vaiheessa valkoisiksi peilioviksi.





Sitten pari omaa silmää miellyttävää yksityiskohtaa. Ystäviltä ostin vanhan lipaston. Vaihdettiin siihen uudet vetimet rikkinäisten tilalle ja tällainen on lopputulos.



Viimein löytyi myös työkalu, jolla saatiin hirsiseinän alareuna siistittyä epämääräisistä lastulevyn palasista. Uskomattoman kaunis nurkka saatiin nyt näkyviin lastulevyn alta.  Todellinen taidonnäyte käsityöstä!



Vielä on remonttia tehtävänä vaikka avoimiin oviin on hiukan yli viikko. Saa nähdä kuinka meidän käy; ehditäänkö vai nielläänkö karvas tappio kellolle. 🙈

ÄLÄ KOSKAAN SANO EI KOSKAAN

Nyt ku minä tai meidän koti on ollut useamman kerran lehdessä, kerran radiossa ja televisiossa niin eikö ole ihan looginen jatkumo osallistua seuraavaksi avoimien ovien tapahtumaan?

Monta kertaa oon sanonut ääneen, etten ikinä voisi päästää vieraita ihmisiä kävelemään meidän kotiin ja arvostelemaan sitä. Mutta kun puhelu sitten lopputalvesta Ylen uutisten jälkeen tuli, kuulin oman ääneni toteavan puhelimeen "en osaa sanoa tähän ei". (Juuri muutama päivä ennen puhelua olin viimeksi yhdelle henkilölle sanonut, että ei ikinä kun hän kysyi miksei me olla oltu vielä avoimien ovien tapahtumassa mukana. 🙈)


Muutamana yönä tuli lupauksen jälkeen mietittyä, että mihin hemmettiin oon itteni luvannut mutta pakokauhu muuttui nopeasti jännitykseksi ja innostukseksi. Nyt koko homma on  lähinnä haaste itselle saada ihana talo näyttämään parhaimmat puolensa vierailijoille. Josko mahdollisimman moni kokisi sen tunteen minkä mä kun ensimmäisen kerran olohuoneeseen kävelin kymmenen vuotta sitten.

Eli kuten Facebookin ja Instagramin seuraajat jo tietävät, meidän koti on mukana Kurikassa, Jurvassa ja Jalasjärvellä kymmenennettä kertaa järjestettävässä Asu & Elä -tapahtumassa. Tapahtuma on Jalasjärvellä sunnuntaina 9.9.2018 ja silloin meidän rakas talo on yksi niistä, joka avaa ovensa vieraille. Lisäksi Luopajärven vanhempaintoimikunta tulee pitämään kioskia, josta varmaankin saa kahvin lisäksi kaikenlaista muuta herkkua pikkurahalla. 😊

Ja mitä siihen arvosteluun tulee niin sitähän riittää maailman tappiin saakka. Kuitataan negatiiviset suun aukomiset kateuden piikkiin. Meidän talo on kovasta työstä huolimatta aina jostain keskeneräinen mutta silti pikkuhiljaa enemmän ja enemmän meidän näköinen. Tämmöinen vanhus vaatii jatkuvaa huolenpitoa eikä siltikään koskaan tule valmista. 

Viimeisen puolen vuoden aikana oon tehnyt remonttia enemmän kuin aikaisimpina vuosina yhteensä, työhuone on vielä hiukan kesken samoin kuin viime viikolla valaistumisen kokenut eteinen. Yläkertaan on aika varmasti pääsy vaikka aula on tekemättä. Yritetään puintien ja muiden töiden ohella saada tyttären huoneen sähköt ja patteri vielä kuntoon. 

Yksi ulkorakennuksen seinä on maalattu ja pahimpia mätiä lautoja vaihdettu. Terassia on korjailtu ja kiitos toissa viikon raekuuron, sinne täytyy ehtiä asentaa vielä uusi katto. Kiven kokoiset rakeet kun tulivat plexin läpi. Puutarha nyt on mikä on; kuiva kesä näkyy välttämättäkin siellä ja syyskuuhun mennessä kukat ovat jo kukkimisensa kukkineet. 

Hyvää tässä koko jutussa on ehdottomasti se, että keskeneräiset hommat tulevat nyt "pakon edessä" tehtyä valmiiksi. Oli sitten kyse kokonaisen huoneen remontoinnista tai ikkunojen pesusta. 😏


Auringonpaisteen lisäksi toivon, että ihmiset ehtisivät tulla ajan kanssa kiertelemään ja istuskelemaan. Lapsille on aidattu leikkipaikka ja polkutraktoreita, kaneja sekä koira, johon kannattaa pitää turvaväli (yli-innokas, ei ilkeä). Kellarin ikkunasta saattaa joku onnekas nähdä kahdeksan kissanpentuakin. Koitan vielä miehiä ylipuhua järjestämään traktorit ja muut koneet konekentälle pieniä traktorimiehiä varten. Liiveriin tulee pöytiä seurustelua varten ja kellariin, jossa kioski on, tulee myös istumapaikkoja sateen varalle. Näitä järjestelyihin liittyviä suunnitelmia riittää!
 
Olisihan se kiva myös, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Ettei kaikki tämä yhden päivän vuoksi tehty työ olisi turhaa. 💓