Isin neljäs isänpäivä

 Lauantaina käytiin testaamassa 
Duudsonit Activity Park. 
Neljä lasta ja kolme aikuista. 
Vauhtia riitti silti ja
mukavaa oli!

Isänpäivää vietettiin tänä vuonna 
erilailla kuin ennen.
Aamusalin jälkeen se alkoi:
siivoaminen ja ruuanlaitto.
(Oikeastaan valmistautuminen alkoi
jo edellisenä iltana ku leivoin kakut.)
Sunnuntaina vaihdettiin puhtaat matot;
muorin tekemä ja isomummulta peritty.
 Siirreltiin huonekaluja ja sovitettiin 
työpöytä ja ylimääräinen ruokapöytä 
sopiville paikoille. 
Anopilta häälahjaksi saatu pöytäliina
pääsi ensimmäistä kertaa pöytään. 
Lyhdyt ja kynttilät sytytettiin 
niin sisälle kuin uloskin. 

Tarjoiluastioiksi mahdollisimman paljon 
äitiltä, isiltä ja isomummulta perittyä.
 Juhlavaatteet päälle ja ruuat pöytään.
Saralle puettiin noin 55 vuotta vanha 
kaunis ja kevyt valkoinen pitsimekko.
"Hieno kekko!" oli tytön kommentti.
Kaulaan tietysti kummisedältä joululahjaksi 
saatu pieni timanttiperhonen.
Vauhti oli taas niin päätä huimaava
ettei kuvaaja pysynyt siinä kunnolla mukana..


Ja vihdoin oltiin valmiit vastaanottamaan
isänpäivän vieraat.
Normaalisti me kuljetaan paikasta toiseen 
mutta tällä kertaa kaikki 21 juhlijaa sovitettiin 
syömään juhla-ateria meille.
Seittemän kiloa possua, muusia, salaattia, fetaa,
puolukkahilloa ja monen sortin leipää.

Kahvin kanssa kolmea kakkua. Niihin
Niihin päälle vadelma- ja puolukkakastiketta.

Järjestäminen oli kova homma mutta se oli sen arvoista.
Me tykätään järjestää juhlia ja pyöriä keittiössä niitä valmistamassa. Jako on selvä: mies tekee ruuat ja äiti leipoo.
Mitä enemmän väkeä, sen parempi.
Meillä juhlitaan lasten synttärien lisäksi vanhempien vanhentumista joka vuosi. 
Ei lahjojen tai rahan vuoksi vaan siksi, 
että saadaan kokkailla urakalla ja  
molempien suku tulee koolle.



1 kommentti

  1. Kiitos vieläkin Salla ja Antti! Se oli kyllä niin upea isänpäivä, ettei taatusti koskaan haihdu mielestä ja TARJOILUT OLIVAT TODELLA ERINOMAISIA!!!!!!

    VastaaPoista