Aikuisten kesken

Lapset olivat yhden yön yökylässä. Tämä oli ensimmäinen kerta elokuun jälkeen. Pojalla on ollut niin kiirettä pellolla, ettei ole malttanut kotoa lähteä minnekään.

Me päätettiin olla ilman suurempia suunnitelmia. Sisko kävi ukkokultansa kanssa iltakahvilla. Minä hioin projektiani kellarissa, käytiin askareilla ja saunassa. Putousta katsoessa päätettiin lähteä siskon ylipuhumana Korvalle katsomaan Timo Rautiaista ja Jussi Lampea. Yö ei onneksi ehtonyt pikkutunneille asti ja olinkin jo kahdeksalta hereillä. Kudoin, katsoin Sinkkuelämän ekaa tuotantokautta kynttilän valossa ja join kahvia. Purin yhden viime vuomma tekemäni paidan ja teen koon pienemmän.. Tämä on melko nopea työ.


Päiväruuan tarjosi Juustoportti. Leipäjuustoburger pihvillä (varmaan joku jauhelihapihvi). Kyllä lähti nälkä! Ja hintakin vain reipas 12 euroa.


Illalla kävin neidin kanssa Nosh-kutsuilla. Olisi kyllä pitänyt mennä yksin.. Neitistä kuoriutui pieni termiitti kun pääsi isoveljen kommennuksesta pois. Huhhuh..
Tilasin tämän yhden koon normaalia suuremmassa koossa, koska teki mieli lököpaitaa. 

Se olis kolme palautettavaa tehtävää jäljellä näitä agrologi-opintoja! Huomenna toivottavasti enää 1,5 tehtävää. 

SUOSIKKILISTAUS

Löysin kivan haasteen jostain blogista. Ajattelin tämän omaan blogiini täyttää niin saadaan vähän uutta sisältöä ja vaihtelua siihen peruskuulumisten kirjoitteluun. 

Mutta tämä olikin vähän haastavampaa täyttää.. Joutui oikein miettimään. :)

SUOSIKKI... 

...kaupunki?  - Kun ehtisi joskus edes Seinäjokea kauemmas lähteä.. Näin unta, että pääsin Helsinkiin pitkästä aikaa.

...lomakohde?  - Oon käyny Viros kerran, en tiedä lomakohteista mitään! Haluaisin Tukholmaan, Pietariin, Viipuriin, Pariisiin ja New Yorkiin. Myös Englannin näkeminen olisi kivaa. Mitkään rantalomat turistien seassa eivät ole kiinnostaneet ikinä.

...biisi?  - Ensimmäisenä tulee mieleen Haloo Helsingin kahden uusimman levyn biisit. Niissä on vähä "sanomaakin" mukana eikä sitä pelkkää rallattelua. Muuten tilanteen mukaan menee vähän kaikenlainen musiikki.

...ravintola ja annos? - Äh, Amarillo ja Chicken Polillo, jota ei viimeksi enää saanut. Luotetaan liian usein perus ketjuravintoloihin eikä uskalleta ottaa riskejä.

...juoma? - Pepsi Max.

...leffa?  - Apua! 21 tapaa pilata avioliitto, Luokkakokous, Ylpeys ja ennakkoluulo, Sinkkuelämää 1 & 2. Tätä listaa vois jatkaa aika kauan.

...sarja? - Paratiisihotelli. Ehdottomasti tämän hetken nro 1! Myös Posse ja Toisenlaiset äidit tulee katsottua. En kovin usein ehdi sarjoja säännöllisesti seurata.

...kirja?  - Luen paljon ja siksi näitäkin on paljon. Eikä kysyttäessä tule yhtä parasta mieleen. Yleensä onnistun kerätä kirjastosta mukaan tositapahtumiin liittyviä kirjoja; natsisaksaa, talvisotaa, jatkosotaa. Erilaisia kertomuksia erilaisista näkökulmista. Välillä jopa ahdistaa tämä oma kirjamaku kun jotkut teokset on vähän raskaita lukea. Ei sitä aina tule mieleen miten raakoja ihmiset voivat toisilleen olla. Anna-Leena Härkösen kirjat ovat myös hyviä ja Coelhoa on tullut luettua jonkin verran.

...asu? - Leggarit, pitkä paita, villatakki, huivi ja villasukat. Tai lökärit ja huppari. :)

...meikkituote? - Meikit? Mitä ne on? Ripsari. Paljo muuta täs naamas ei ookkaa hetkeen nähty..

...hiustuote? - Hahaah, empä oo viime aikoina käyttänyt ku taviskauppojen shampoota ja harjaukseen Tangle Teezeria. Ja kyllä on muuten hiukset ruvennu kasvamaan! Tiedä sitten miksi..

...sovellus?  - Instagram, Pinterest ja Bloglovin.

...instagrammaaja? - Nopeesti tulee mieleen Eevi Teittinen. Oon karsinut turhat julkkikset pois.

...aamurutiinisi? - Kahvinkeitto ja sänkyjen petaus.

Mitä vaatekaapistasi löytyy? - Ei oo kaappia vaan huone! ..jonka jaan kolmen muun kanssa. Eli kaikkea lastenvaatteiden ja miesten vaatteiden väliltä.

Mitä pakkaat mukaan matkalle?  - Kännykkä, lompakko ja auton avaimet.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe? - Siivoan hulluna? Ei oo mitään salaista.. Syön suklaata! Ei tarvitse jakaa muiden kanssa jos kukaan ei näe. 

Viimeisin sisustusostoksesi?  - Verhokangas lasten huoneeseen.

Viimeisin WhatsApp -viesti?  -  Jotain koulutehtävään liittyvää.

Kotikaupunkisi paras paikka shoppailuun, syömiseen ja drinkeille? - Hahahaha! Hyvä vitsi.

Mitä ostoslistallasi on tänä syksynä?  - Pitäisi käydä jossain lankakaupassa ostamassa villalankaa äitille mun joululahjaa varten. Ei muuta erityistä.

Mitä laukustasi löytyy aina? - Kännykkä, auton avaimet ja lompakko. Ja melkein aina myös lankarulla ja puikot.

Paras tapa tuhlata 50 euroa? - Herkut, lasten yllättäminen tai kirpputori.

Syyslomalla

Syysloma on alkanut. Meillä se ei hirveästi eroa muista viikoista. Alkuviikon teen jälleen muutamia kirjallisia tehtäviä eteenpäin. Lapset ovat päivähoidossa keskiviikkoon saakka. Loppuviikko ollaan kotona, toiveissa oli leipomista. Kakkua ja pullaa. Keskiviikkona odotellaan serkkutyttöjä yökylään. Myös Helsingin serkut ovat tulossa maalle. 

Tänään ehdittiin viedä peräkärryllinen ja pakettiautollinen romua Etappiin. Kuormassa oli muovikanistereita, telkkareita, akkuja, arkkupakastin, maaleja, loisteputkia, vaahtosammutin, tulostin, imuri ym. Hintaa tälle kuorman tyhjäykselle tuli vain 13 euroa. Se on vähän siitä hyvästä mielestä ja varastotilasta, joka tulee kun vanhaa, tarpeetonta saa markilta pois. 


Tein roskakuormaa kasatessa hyviä löytöjä omista nurkista. Hattuhyllylle toinenkin pärekori ja lisää ihania lasitölkkejä. Aikaisemmin pelastin toimivan pulsaattorinkin itselleni! Tarvetta sille ei varmaan ole mutta.. :)


Mies siirsi myös tämän seuraavan projektin vihdoinkin etukuormaajalla kellariin kunnostusta varten. IHANA! Tämä tulee makuuhuoneeseen täälläkin näkyneen keltaisen kaappivanhuksen seuraksi. Tässä on kaksi kaappia, joissa on hyllyt sekä kolme laatikkoa ja ylhäällä tuommoinen avattava "luukku". Lisäksi iso kansi ja kauniita yksityiskohtia.



Tuleva väri on melkein tiedossa, perinnevärikartasta tietenkin. Ikää epäilisin tällä olevan paljon. Yksi villi arvaus oli, että yli sata vuotias ja olisi tullut taloon jostain ennen vuotta 1904. Mutta joku siihenkin on ehtinyt maalata tummia raitoja ja kirkkaankeltaista väriä. Onko lukijoissa joku sukulainen, joka tietää paremmin; mistä, koska ja kuka? Nimet Salomon ja Tilda Kurikka tulivat esiin mm. noissa sisältä löytyneistä lehdistä ja kirjeistä.. (Hesarin viikkoliite muuten vuodelta 1928.) 




Isillä on ollut nyt vähän enemmän aikaa olla meidän kanssa. Maanantaina istuskeltiin terassilla ja tehtiin vähän ulkotöitä. Suunniteltiin ulkosaunaa niin kovalla vimmalla, ettei huvittanut mennä omaan sähkösaunaan enää samana iltana saunomaan. Siispä soitto paapalle ja sauna lämpesi! Tänään käytiin Seinäjoella kaupassa, ostamassa tyttärelle oma traktori.

Tavallinen arkipäivitys?

Kirjoitin alla olevan tekstin eilen ja olin sitä juuri tarkistamassa kun puhelin soi.

Tiistain jälkeen meidän iltapäivät ovat täyttyneet kyläilyistä. Meillä on käyty kylässä ja me ollaan käyty kylässä; isovanhempia, serkkuja ja kavereita, joilla oli muuten todella kaunis koti! Mukavaa vaihtelua kun pitkään aikaan ei tällä lailla olla kuljettukaan vierailuilla. 

Aamuisin on ihana syksyinen ilma. Aurinko paistaa ja joka paikka on jäässä. Pientä virkistävää pakkasta. Kasvihuone on nyt tyhjätty. Viinirypäle on suojattu. Tomaateista jäi paljon raakoja mutta toin ne sisälle kypsymään. Nähtäväksi jää kypsyvätkö ne. Pelargoniat lähtivät talvehtimaan, tilalle tulivat ihanat pikkuiset muratit. 


Löysin Seinäjoen Kangaskeskuksesta lapsille uuden verho-kankaan jouluverhoja varten; 5€/m. Halpaa! Ja silti nättiä.



Muuten elämä täällä menee normaaliin tahtiin; tilan töitä tehden. Kotitöitä, sikoja, lietettä ja kyntöä. :) 

Sitten tosiaan soi puhelin, aviomies soitti: "Lähdeppä sitte tulemaan. Ajettiin kolari. Joku tuli kylkeen." Taustalla kuuluu Saran itkua. Äkkiä puhelu omille vanhemmille, jotka olivat lähempänä onnettomuuspaikkaa ja sitten soitin tytön kummitädille, että älkää suunnitelko meille tuloa tänään. Sen puhelun aikana puhuttiin kukista ja pääsin melkein liikennesääntöjen mukaan onnettomuuspaikalle. Nousin autosta ja vastassa oli tilanne, joka näytti lähinnä television liikenneonnettomuudelta: tienohjaus, ambulanssit ja paloautot. Meidän traktorit kyntöauroineen ja yksi henkilöauto ojassa. Siellä se koko perhe oli jossain? Lapset olivat onneksi jo turvassa isovanhempien autossa. Pikkuisen olivat vain pelästyneet mutta neidille saatiin lähete eteenpäin, että täytyy käydä näyttäytymässä keskussairaalassa. Mies valitti olkapäätä mutta ei muuta. Tuttuja siellä oli jo avustamassa; työnsä puolesta ja vapaaehtoisesti.

Ilta vierähti odotustilassa sairaalalla. Lapsi oli lyhyen tarkistuksen jälkeen ihan kunnossa ja isoveli huokasi helpotuksesta kun siskon ei tarvinnut jäädä yöksi. Kotona odotti jo suurimman kolhun kärsinyt traktori, josta puhkesi rengas kolarissa. Ja sitähän meidän pienen traktorimiehen piti päästä heti katsomaan kun kotipihaan päästiin. Ilta jatkui normaaliin perjantain tapaan herkuilla ja telkun katselulla. Pienen meni reippaasti nukkumaan ja esikoinen nukahti lopuksi meidän sänkyyn. Poika kyseli kovasti tapahtuneesta ja heti aamulla ilmoitti haluavansa vielä jutella. 



Kaikki osapuolet taisivat selvitä pelkällä säikähdyksellä. Myöhään eilen illalla kävi mielessä, että mitä jos matkassa oltaisiinkin oltu henkilöautolla? Ei oltaisi noin vähällä päästy.. Lisäksi mieleen tuli kuinka juuri aamulla valitin traktorin huonoja jarruja, jotka nyt sitten todistetusti olivatkin kunnossa. Ja mielessä on myös se miten esikoinen sanoi monta kertaa eilen iltapäivällä, että pikkusisko ei saa tänään lähteä traktorin kyytiin.. Kiitos auttajille ja suojelusenkeleille!


Kaikki on nyt kunnossa! Pojat lähtivät kahdestaan Tampereelle katsomaan koneita ja me ollaan ehditty mummun kanssa jo tehdä vaikka mitä pahaa! ;) 


Tässä meidän postilaatikon ennen ja jälkeen kuvat. Tänään saatiin vihdoinkin tämä projekti valmiiksi. Kaadettujen puiden tilalle olen suunnitellut vaahteroita, koivuja ja mäntyjä.


Äitin kanssa retkellä

Niin kuin moni muukin myös me ehdittiin käydä Seinäjoen Käsityömessuilla. Aamulla oli toisenlainen messu; lapsiperheille tarkoitettu jumalanpalvelus, jonne tuli kutsu esikoisen kerhosta.

Sen jälkeen, puolen päivän aikaan päästiin äidin ja pikkuneidin kanssa lähtemään Areenalle. Paljon oli väkeä ja tarjolla oli kaikenlaista. Yleensä en kovin paljon messuilta mitään ostele mutta nyt mukaan tarttui kaikenlaista.

Korvikset löytyivät sattumalta.

Kirja, jossa helpon näköisiä ohjeita. Nyt jo muutama suunnitteilla ja haaveissa tehdä..

Resorikangasta. Ajattelin ommella lapsille vaatteita mutta college-kangasta ei tunnu olevan enää missään.. Lisäksi kaksi tuommosta pussukan sulkijaa. Näitä en olekkaan ennen kokeillut.

Tyttärelle bambu-villasekoitetta. Villasukat?


Ja Sinooperin pisteestä korttikamaa!

Ennen joulua täytyy vielä uppoutua Pinterestin maailmaan ja hakea lisää inspiraatiota joulukortteihin ja -lahjoihin...

Ensi viikolla on tiedossa seuraavat messut, jonne JOUDUMME lähtemään koko perheen voimin.