ANELMAISET

Täytyihän munkin kokeilla tätä uusinta villitystä, jota lähes kaikki neuloosin vallassa olevat ovat jo koittaneet. Kyse on nimittäin Anelmaiset-nimisistä villasukista, joiden ohje ilmestyi Novitan Sukkalehdessä. Odotin ulkonäön perusteella vaikeita sukkia mutta kiitos erittäin selkeiden ohjeiden kutominen oli mieluisaa ja nopeaa puuhaa. 


Pitsinauhojen tilalle etsin mustat satiininauhat. Ovat enemmän omaa tyyliä kuin pitsinauhat. 
 


Kannattaa kokeilla! Mulla on jo seuraavat puikoilla. Tällä kertaa väritys on tarkoituksella valittu todella, todella keväiseksi.  


 

VAUVANVAATTEITA, LUISTELUA JA REMONTIN ALOITUSTA

Lähdettiin lauantaina aamulla koko perheen voimin mummin luo joen rantaan luistelemaan. Poika oli innoissaan kun pääsi vihdoin viimein testaamaan uutta mailaa. Hienosti se kiekon lyöminen onnistuikin, ihan ammattilaisen ottein! Sain ylipuhuttua myös pirpanan kokeilemaan ensimmäisen kerran luistimia. Sekin sujui paremmin kuin ajattelin vaikka kovin kauaa ei testaus kestänytkään. Tärkeintä oli tuntuman saaminen ja uuden kokeilu.



Iltapäivällä oli pakottava tarve kurkistaa muutamaan laatikkoon, joita olen säilyttänyt vaatehuoneessa. Tarpeen takana oli ajatus siitä, että tsekkaan minkä verran on neutraaleja vauvan vaatteita laitettu edellisiltä käyttäjiltä talteen. Miehen ilme oli kyllä niin näkemisen arvoinen kun tuli yllättämään kesken vaatteiden levityksen: "tästä se taas alkaa...". Ihan hirveästi niitä molemmille sukupuolille sopivia ei ollut mutta jätin ne jo Tildan lipastoon, jonka ensimmäinen käyttötarkoitus on olla vauvan vaatteiden ja tavaroiden säilytyspaikka.


Tässä samalla näytän kuvia kutomistani villahaalarista, piposta, sukista ja tumpuista. Mielestäni ne onnistuivat ihan hyvin vaikka pipon lanka näytti nettikaupassa enemmän harmaalta. Todellisuudessa väri oli harmaan ja violetin sekoitus.



Tänään lapset pääsivät kylään A:n muorin ja vaarin luokse. Meidän oli tarkoitus ottaa levon kannalta tuo muutaman tunnin vapaa hetki mutta enhän sitten malttanut vaakatasoon mennä. Päästiin nimittäin viimein aloittamaan WC:n remontti, tavallaan. Ennen päävessan remonttia meidän pitää kunnostaa kellarin vessan pinnat. Ei sitten tarvitse puskapissalle pakkaseen mennä kun päävessasta on vedet poikki ja pönttö menossa kaatopaikalle. Näistä rempoista myöhemmin omia postauksia, heti kun on saatu jotain valmiiksi. 



Lasten viimeisen hoitoviikon oli tarkoitus alkaa huomenna mutta pirpana on kovassa kuumeessa. Laatoitti turvaistuimenkin oikein kunnolla, huoh. Toivon, että se johtui pääkivusta ja kuumeesta. En halua oksennustautia tänne! Eikä sitä nyt millään ehtisi sairastaa.

16+3

Seuraa hormoonihuuruinen ja sekava avautuminen aiheesta "Miltä nyt tuntuu?". Viikkoja on vasta 16 ja risat takana, puoliväli saavutetaan kuukauden päästä.


Tänään oli taas se aika kuukaudesta kun piti kävellä neuvolaan ensimmäiseen lääkärintarkastukseen. Syke löytyi helposti ja kaikki oli ok. Paino on tähän mennessä noussut 1,5 kiloa, joka ei mielestäni ole päätä huimaava vauhti edellisiin kertoihin verrattuna. Vieläkään ei tee makeaa mieli, suklaatahan ei lasketa. Enemmänkin suolaiset herkut saavat kuolan valumaan.

Pahoinvoinnin loputtua ajattelin, että mikäs tässä on ollessa ja voisihan sitä neljännenkin tehdä heti tämän perään. Tällä viikolla rasituksen ja nopeiden liikkeiden ansiosta kuvioihin astuivat tutut kivut, joita terkkari kutsuu sukkapuikkokivuiksi. Olinkin unohtanut kuinka ärsyttäviä nämä kivut ovat, niitä oli jo edellisessä raskaudessa. Mitään kummempaa syytä ei kivuille löytynyt eivätkä ne lääkärin mukaan ole mitään vahinkoa aiheuttaneet. Ovat vain ikäviä pistäviä ja viiltäviä kiputiloja, jotka vaikeuttavat välillä kävelyä. Muuten olo on hyvä ja kuten aiemmin sanoin, mikäs tässä on ollessa. Tämän enempää ei ongelmia ole. Töitä pystyy tehdä ja puntteja nostelemassa käyn yhä pari kertaa viikossa.

Ongelma nyt tuntuu olevan tuo verenpaine, joka tänään oli taas vähän korkea. Niin kuin aina, ei se koskaan ole matala ollut. Lukuja selittää ehkä se, että aamulla vein lapset hoitoon, menin askareille, laitoin pyykit, kolasin pihan ja kurvasin neuvolaan. Lähes juosten kaikki. 

Ensimmäisessä raskaudessa jouduin korkean verenpaineen vuoksi olemaan 11 päivää sairaalassa. Se oli aivan hirveää. Päivästä toiseen valkoisia seiniä, täysin eristettynä ulkomaailmasta. Kukaan ei kertonut tehdyistä verikokeista mitään, aina vain seurattiin tilannetta. Lapsen synnyttyä lähinnä auottiin päätä; "et osaa sitä, tätä etkä tuota". Huonekaveri oli ulkomaalainen, joka lässytti lapselleen kiinaksi ja puhui puhelimessa. Kaikki tämä tapahtui tietysti öisin. Kaverin lähdettyä hoitaja koki tarpeekseen kertoa miksi tämän lapsi oli ollut keltainen: rodulliset syyt. Miksi tuo mielestäni kuulostaa oudolta hoitajan suusta? 

Tästä ihanasta sairaalareissusta, joka ei tuntunut loppuvan koskaan, jäi todellinen sairaalakammo, joka nosti päätään toisen odotuksen kohdalla. Heti kun pikku kakkonen oli syntynyt, ilmoitin hoitajalle lähteväni sairaalasta heti kun mahdollista. 

Ja nyt kolmannella kerralla ajatus ja pelko sairaalaan joutumisesta saa sen verenpaineen automaattisesti pariin sataan. Verenpaineen mittaus on joka kerta pelottavaa. Silloin esikoisen kohdalla käsky lähteä keskussairaalaan tuli juuri siinä mittauksen jälkeen. Ehkä olisi syytä ottaa vastaan se neuvolan tarjoama apu ja mennä synnytyspelkopolille puhumaan sairaalapelosta. Järkipuhe ja lässytys kun minuun ei tässä(kään) asiassa auta.
 
Asiasta seuraavaan. Käytiin tänään pojan kanssa tutustumassa päiväkotiin ja reissu meni paremmin kuin toivoin. Poika on rohkeampi kuin mitä tämä leijonaemo on kuvitellut. Ensi viikolla käydään uudestaan.
 
Olipas se.. sekava teksti. Alla vielä todiste siitä kuinka valittaminen kannattaa. Tein valituksen pakasteranskalaispussista, joka oli muutamaan kertaan sulanut ja pilalla.


Anteeksi ja hei!

TILDAN LIPASTO

Jotkut varmaan muistavat syksyllä aloitetun lipaston kunnostamisprojektin. Lipasto löytyi siis aittasta. Ikää on varmaan se sata vuotta. Lipasto oli muutama kymmenen vuotta sitten tuotu traktorilla Kurikasta. Vanha maalipinta oli "palanut" ja kaikki kuljetuksessa lentänyt kura oli kiinnittynyt pintaan. 

Tässä kuva siitä hetkestä kun siirsimme sen traktorin kauhalla kellariin. Kaikki osat oli tallella mutta niitä oli irrotettu.


Ja tässä kuva eiliseltä kun se tuli viimeinkin valmiiksi!


Aikamoinen muutos vai mitä?! 

Rahaa meni maaleihin (pohjamaali ja kaksi litraa kalustemaalia) sekä noihin lukkoihin, avaimiin, vetimiin ja kilpiin. Vetimet löytyi onneksi kirpputorilta. Muut on tilattu kahdesta eri nettikaupasta. Ylimääräisiä kustannuksia tuli noista avainkilvistä kun ne tilattiin erikseen. Unohtui ensimmäiseen tilaukseen laittaa.. Äiti ja iskä tuli auttamaan noiden vetimien ja muiden kiinnityksessä. En olisi niitä itse kyllä saanut. Lisäksi Tokmannista löytyi riittävän isot puristimet, joilla saatiin takaseinä takaisin pakoilleen. Se nimittäin kuivuessaan irtosi paikoiltaan.

Vanhat saranat suoristettiin, hiottiin ruoste irti ja maalattiin. Muita vanhoja osia ei käytetty uudelleen. Päätyihin kuuluvat isot rivat, miksi niitä nyt sanotaan, on hiottu mutta pitäisi niihin keksiä joku pinnoite. Muuten ruostuvat varmaan uudelleen..


Kyllähän siitä tarkasti katsottuna harrastajan kädenjälki näkyy, maalipinnassa ainakin. Mutta kelpaa meille eikä siitä täysin uuden näköistä ollut tarkoituskaan saada. 

Lipasto sai viimein arvoisensa paikan ja ulkonäön. 

Tässä seuraava homma! Aamujumpaksi kannettiin se tallista kellariin.



KUMMITÄDIT JA -SEDÄT

Jo paljon ennen kuin testi näytti plussaa, me mietittiin iltaisin sängyssä ketä pyydetään mahdolliselle seuraavalle lapselle kummiksi. Kahden ensimmäisen jälkeläisen kohdalla kummin tehtävän täyttäjät on pohdittu tarkasti. Kolme kummia per pää. Vähintään yhden on oltava verisukulainen, joka ei pääse tehtäväänsä pakoon vaikka mikä tulisi. Kaikki meidän omat sisarukset on jo kertaalleen käytetty. Tietoisesti ollaan vältetty ottamasta meidän tämän hetkisiä kavereita kummeiksi, koska pelätään etteivät he sitten enää rippikouluiässä ole lapsen elämässä mukana.


Omat kummini ovat muistaneet synttäreitä ja jouluja rippikouluikään asti. Sen jälkeen he tietysti ovat olleet mukana ainakin YO-juhlissa, kihlajaisissa, häissä ja nyt valmistujaisissa. Molempien lasten syntymät he ovat huomioineet. Lapsena käytiin mun kummeilla usein kylässä, serkkujen kanssa leikkimässä. Ihan hirveästi ei tule enää aikuisiällä oltua omiin kummeihin yhteydessä mutta juhlissa nähdään ja silloin tällöin törmätään jossain tapahtumassa tai kirkolla. Ja mielestäni se on riittävästi.


Me ei vaadita lasten kummeilta yhteisiä harrastuksia lapsen kanssa tai kummilapsi-päivien viettoja. Sellaisiin ei tällä hetkellä itselläkään olisi aikaa. Riittää kun on silloin tällöin kiinnostunut lapsen elämästä, käy välillä katsomassa ja muistaa nuo lasten vuoden kohokohdat: joulun ja synttärit. 


Ensimmäinen kolmesta kummista saatiin päätettyä nopeasti. A:lla on yksi sisarus, joten eka päätös oli helppo. Toisin kuin kahden muun keksiminen. Välillä jo mietittiin kahden kummin vaihtoehtoakin. Epätoivo melkein iski kunnes tajuttiin, että kaksi muuta kummiahan ovat ihan nenän edessä. Ihmiset, joiden kanssa vietetään paljon aikaa ja jotka jaksavat olla meidän muruista kiinnostuneita. Vaikka ei sukulaisia ollakaan, yhteyttä ollaan pidetty jo tulevan kummitädin (on myös tyttären kummitäti!) kanssa, hyvänen aika, yli kymmenen vuotta!

Seuraava ongelma liittyy  myös läheisesti tähän asiaan: nimi. Tytön nimen luulin jo olevan valmiina mutta keksin uuden paremman. Täytyy vielä katsoa löytyykö nimille suvuista kaimoja; saataisiin nimistä jompi kumpi kulkemaan suvussa. Pojan nimistä yksi on selvä, muista ei olla päästy vielä yhteisymmärrykseen.

LOPPIAISPÄIVÄNÄ


Aamu alkoi kylmänä; sisällä ja ulkona. Ulkona oli reilusti yli 20 pakkasta. Tuvassa oli sentään plussan puolella vaikka 15,6 asteen lämpö ei siltä tuntunut. Sähköt olivat yön aikana kadonneet. Telkku ja osa valoista ei toiminut. Sikalassa oli myös ruokkijan kanssa ongelmaa mutta se saatiin nopeasti korjattua. Askareiden jälkeen nautittiin kunnon brunssi! Parasta oli pekoni, munakokkeli ja nuo purkista otettavat, valmiista taikinasta paistettavat croissantit.




Brunssin jälkeen otin jouluverhoja pois ja sitten iski inspiraatio. Menin A:n perässä sikalaan. Kun mies käänsi selkänsä, otin ensimmäisen nenän eteen tulevan rautaputken käteeni ja rupesin töihin. Hajotin ja järjestin vanhaa karsinaa, joka oli täynnä roskia ja kissojen kakkaa. Koska en ollut ihan varma mitä kaikkea siitä oli tarkoitus purkaa, irrotin parin tunnin aikana kaiken mikä irti lähti. Lopuksi, iltapäivällä, siivosin ja tein paikasta varastotilaa.  Siivouksen aikana ukkokulta oli leiponut tyttären kanssa pullaa!


Illalla laitoin miehen etsimään vauvan sydänääniä koska en niitä edellisiltana löytänyt. Tälläkin kertaa kävi niin kuin kahden edellisen odotuksen aikana: isi löysi kolmannella painalluksella nopeat laukkaäänet.


Tänään siivosin loput joulun jäljet pois ja jopa kuusi joutui sioille leluksi vaikka siitä en millään olisi halunnut luopua. Lohdutukseksi joutunen huomenna hakemaan kimpun ruusuja tilalle. 


Koira on saanut nauttia sisällä olosta kaksi päivää. Täytyy myöntää, että se on välillä jopa ihan mukavaa seuraa kunhan pentuus ei iske päälle.


 

PUIKOILTA PUDONNEET

Käärin joululahjoiksi läjän villasukkia ja yhdet kämmekkäät. Ennen aattoa innostuin viimeistelemään myös tyttären pipon ja oman villapaitani, jonka olen täällä blogissa esitellyt noin vuosi sitten. Paidan koko oli aikaisemmin sellainen, etten tullut sitä käyttäneeksi ja sen vuoksi muutama kuukausi sitten pistin koko homman takaisin lankakerälle. Aloitin innolla uudestaan mutta hihojen kohdalla villapaidan kutominen rupesi jo maistumaan puulta.  No tuli se valmiiksi. Ja NYT koko on hyvä, tosin pian se taitaa jäädä pieneksi. 




Kokeilin kuvata pukin tuomalla selfie-tikulla mutta on taitolaji saada sillä teräviä kuvia. Lisäksi pari hölmöä on keksinyt kuinka hauska on tulla taustalle irvistelemään.


Kerällä-kirjan Vierasvara-ohjeella tein yhdessä illassa molemmille lapsille tossut. Esikoinen tilasi myös uudet lapaset. Ne kudoin ohuesta Dropsin Baby Merino-langasta. Poika ei tykkää yhtään jos vaatteet tuntuvat uholle huonolta tai kutisevalta.
Yläpuolella olevassa kuvassa esikoiselle tehdyt jutut. Toisin kuin tossuja, näitä lapasia poika käyttäisi joka päivä. Tällä hetkellä tyttärelle on tulossa samasta Dropsin langasta kaulahuivi ja jostain Käsityömessujen löytölangasta lapaset.


Tässä Dropsin sivuilta löytyneellä ohjeella tehty ohut pipo. Lanka on jotain kimaltelevaa Tokmannista löytynyttä.


Tilasin jo jouluna langat vauvan haalaria ja pipoa varten Tapion Lankakaupasta. Ihanaa merinovillaa, ei kutise eikä ole kovin paksua. Juuri vauvalle sopivaa. Ostin langat laskulle mutta yllätykseksi lasku oli tullut sähköpostiin ennakkona eikä tuotteita lähetetty ennen maksutapahtuman näkymistä. Maksoin langat ja pitkän odottelun jälkeen sain langat vihdoinkin käsiini; haalari on jo hyvällä mallilla.

VUOSI VAIHTUI

Juhlittiin vuoden vaihtumista kotona oman perheen kesken. Syötiin hyvää ruokaa, jonka isi teki. Valkosipuliperunoita, possun kassler-pihviä ja salaattia. 


Ennen rakettien ampumista sulatettiin tinat takassa. Kylmä tuuli ajoi meidän lasten kanssa kasvihuoneeseen katsomaan rakettien paukuttelua. Siellä olikin hyvä olla, lämpöisessä ja terassituoleilla istuskellen.


Iltapalaksi dipattiin kurkkua, porkkanaa ja omppua. Pari juustoa lisukkeena, Castellon sinihomejuusto on ehdoton uusi lemppari! Saunan jälkeen kello oli jo vaikka mitä mutta lapset sai luvan valvoa vähän myöhempään. Isi sai kunnian lukea iltasadun mutta kumpikin lapsista oli unessa jo ennen kuin pää koski tyynyyn. 
Tankkasin kahvilla, että olisin jaksanut yhden elokuvan seurana katsoa mutta ei siitä mitään tullut. Mutta ei kyllä nukkumisestakaan. Nukkumisen taito on taas niin hukassa kuin olla voi. Pienikin häiriö ja siihen herääminen johtaa siihen, että uudelleen nukahtaminen on lähes mahdotonta. Viittä vaille kaksitoista rehurekka tuli pihaan ja se oli viimeinen pisara. Peltorit päähän ja peiton alle!


Uuden vuoden lupaukset jäi taas tekemättä. Sokeritonta tammikuuta kyllä yritetään viettää aviomiehen toiveesta. Olisin voinut vetää vähän tiukemmankin rajan mutta mennään näillä A:n säännöillä: ei karkkia, sipsiä, limua tai jäätelöä. Keksiä ja kakkua vain kylässä. Lisäsääntö oli, että sokerittomuus alkaa vasta kun suklaa on kaapista loppu...

Hyvää uutta vuotta kaikille!