16+3

Seuraa hormoonihuuruinen ja sekava avautuminen aiheesta "Miltä nyt tuntuu?". Viikkoja on vasta 16 ja risat takana, puoliväli saavutetaan kuukauden päästä.


Tänään oli taas se aika kuukaudesta kun piti kävellä neuvolaan ensimmäiseen lääkärintarkastukseen. Syke löytyi helposti ja kaikki oli ok. Paino on tähän mennessä noussut 1,5 kiloa, joka ei mielestäni ole päätä huimaava vauhti edellisiin kertoihin verrattuna. Vieläkään ei tee makeaa mieli, suklaatahan ei lasketa. Enemmänkin suolaiset herkut saavat kuolan valumaan.

Pahoinvoinnin loputtua ajattelin, että mikäs tässä on ollessa ja voisihan sitä neljännenkin tehdä heti tämän perään. Tällä viikolla rasituksen ja nopeiden liikkeiden ansiosta kuvioihin astuivat tutut kivut, joita terkkari kutsuu sukkapuikkokivuiksi. Olinkin unohtanut kuinka ärsyttäviä nämä kivut ovat, niitä oli jo edellisessä raskaudessa. Mitään kummempaa syytä ei kivuille löytynyt eivätkä ne lääkärin mukaan ole mitään vahinkoa aiheuttaneet. Ovat vain ikäviä pistäviä ja viiltäviä kiputiloja, jotka vaikeuttavat välillä kävelyä. Muuten olo on hyvä ja kuten aiemmin sanoin, mikäs tässä on ollessa. Tämän enempää ei ongelmia ole. Töitä pystyy tehdä ja puntteja nostelemassa käyn yhä pari kertaa viikossa.

Ongelma nyt tuntuu olevan tuo verenpaine, joka tänään oli taas vähän korkea. Niin kuin aina, ei se koskaan ole matala ollut. Lukuja selittää ehkä se, että aamulla vein lapset hoitoon, menin askareille, laitoin pyykit, kolasin pihan ja kurvasin neuvolaan. Lähes juosten kaikki. 

Ensimmäisessä raskaudessa jouduin korkean verenpaineen vuoksi olemaan 11 päivää sairaalassa. Se oli aivan hirveää. Päivästä toiseen valkoisia seiniä, täysin eristettynä ulkomaailmasta. Kukaan ei kertonut tehdyistä verikokeista mitään, aina vain seurattiin tilannetta. Lapsen synnyttyä lähinnä auottiin päätä; "et osaa sitä, tätä etkä tuota". Huonekaveri oli ulkomaalainen, joka lässytti lapselleen kiinaksi ja puhui puhelimessa. Kaikki tämä tapahtui tietysti öisin. Kaverin lähdettyä hoitaja koki tarpeekseen kertoa miksi tämän lapsi oli ollut keltainen: rodulliset syyt. Miksi tuo mielestäni kuulostaa oudolta hoitajan suusta? 

Tästä ihanasta sairaalareissusta, joka ei tuntunut loppuvan koskaan, jäi todellinen sairaalakammo, joka nosti päätään toisen odotuksen kohdalla. Heti kun pikku kakkonen oli syntynyt, ilmoitin hoitajalle lähteväni sairaalasta heti kun mahdollista. 

Ja nyt kolmannella kerralla ajatus ja pelko sairaalaan joutumisesta saa sen verenpaineen automaattisesti pariin sataan. Verenpaineen mittaus on joka kerta pelottavaa. Silloin esikoisen kohdalla käsky lähteä keskussairaalaan tuli juuri siinä mittauksen jälkeen. Ehkä olisi syytä ottaa vastaan se neuvolan tarjoama apu ja mennä synnytyspelkopolille puhumaan sairaalapelosta. Järkipuhe ja lässytys kun minuun ei tässä(kään) asiassa auta.
 
Asiasta seuraavaan. Käytiin tänään pojan kanssa tutustumassa päiväkotiin ja reissu meni paremmin kuin toivoin. Poika on rohkeampi kuin mitä tämä leijonaemo on kuvitellut. Ensi viikolla käydään uudestaan.
 
Olipas se.. sekava teksti. Alla vielä todiste siitä kuinka valittaminen kannattaa. Tein valituksen pakasteranskalaispussista, joka oli muutamaan kertaan sulanut ja pilalla.


Anteeksi ja hei!

Ei kommentteja