LOPPIAISPÄIVÄNÄ


Aamu alkoi kylmänä; sisällä ja ulkona. Ulkona oli reilusti yli 20 pakkasta. Tuvassa oli sentään plussan puolella vaikka 15,6 asteen lämpö ei siltä tuntunut. Sähköt olivat yön aikana kadonneet. Telkku ja osa valoista ei toiminut. Sikalassa oli myös ruokkijan kanssa ongelmaa mutta se saatiin nopeasti korjattua. Askareiden jälkeen nautittiin kunnon brunssi! Parasta oli pekoni, munakokkeli ja nuo purkista otettavat, valmiista taikinasta paistettavat croissantit.




Brunssin jälkeen otin jouluverhoja pois ja sitten iski inspiraatio. Menin A:n perässä sikalaan. Kun mies käänsi selkänsä, otin ensimmäisen nenän eteen tulevan rautaputken käteeni ja rupesin töihin. Hajotin ja järjestin vanhaa karsinaa, joka oli täynnä roskia ja kissojen kakkaa. Koska en ollut ihan varma mitä kaikkea siitä oli tarkoitus purkaa, irrotin parin tunnin aikana kaiken mikä irti lähti. Lopuksi, iltapäivällä, siivosin ja tein paikasta varastotilaa.  Siivouksen aikana ukkokulta oli leiponut tyttären kanssa pullaa!


Illalla laitoin miehen etsimään vauvan sydänääniä koska en niitä edellisiltana löytänyt. Tälläkin kertaa kävi niin kuin kahden edellisen odotuksen aikana: isi löysi kolmannella painalluksella nopeat laukkaäänet.


Tänään siivosin loput joulun jäljet pois ja jopa kuusi joutui sioille leluksi vaikka siitä en millään olisi halunnut luopua. Lohdutukseksi joutunen huomenna hakemaan kimpun ruusuja tilalle. 


Koira on saanut nauttia sisällä olosta kaksi päivää. Täytyy myöntää, että se on välillä jopa ihan mukavaa seuraa kunhan pentuus ei iske päälle.


 

Ei kommentteja