ÄITIENPÄIVÄ '16

Ei nyt tullutkaan sitä luvattua valitusvirttä seuraavaksi vaan katotaan miltä meidän äitienpäivä näytti tänä keväänä.

Tämä äitienpäivä alkoi kuten jokainen aikaisempi ensimmäistä lukuunottamatta: minä nousen lasten kanssa, keitän ittelleni kahvit ja päästelen savuja korvista ulos kun mies onnellisen muistamattomana päivästä kuorsaa peiton alla. Samalla teen tietysti aamupalat kaikille ja puetan ja pesen hampaat sekä kuuntelen ensimmäiset uhmat. Kun ukkeli sitten nousi ja lähti sanaakaan sanomatta aamukahvin kanssa tupakille, minä menin ovet paukkuen sikalaan. Viimeistään tässä vaiheessa taisi aviomiehelle selvitä mikäs aamu olikaan ja kuka olisi saanut nousta ensimmäisenä.

Sen verran monta äitienpäivää tässä on jo vietetty, että viimeisiä lantoja kolatessa tiesin, ettei tuvassa odota enää ketään vaan isi on tapansa mukaan pakannut lapset autoon ja suunnannut kukkakauppaan. Niinhän siinä oli käynyt ja pääsin juuri kasvihuoneelle lapion kanssa kun konkkaronkka tuli kukkien, suklaan ja uusimman muumimukin kanssa paikalle. (Ja mulla pääsi ne viimeset savut ulos korvista.) On muuten niin ihana uusi muki, että täytyy kulhokin investoida!


Ilman vastaväitteitä sain aamulla tahtoni läpi kaikkeen mitä pyysin: uuden kasvihuoneen pohjatyöt oli nopeasti tehty ja nurmikonleikkuri ajettiin ulos talvisäilöstä. Ai ihanaa, pääsin jo vähän leikkaamaan. 



Poika on ollut isänsä lahkeessa kiinni kuin takiainen kevättöiden alettua, joten ei ollut yllätys, että lähdettiin tyttären kanssa kahdestaan mummulaan. Poitsu ei malta traktorin hytistä alaskaan tulla kun pelkää, että jää kotiin muiden suunnatessa pellolle. Mummulan jälkeen oltiin sitten vain kotona, neidin kanssa kahdestaan pääasiassa. Matot heitettiin ulos ja leivottiin kakku, jonka S sai koristella. 



Ja ollaan nautittu auringosta meidän terassilla, joka on vihdoin meidän näköinen: keittiön ja olohuoneen kesäkorvike. Kukat ei vielä läheskään kaikki kuki mutta ei haittaa. Ulkonäkö varmaan kesän mittaan pariin kertaan muuttuu mutta nyt näyttää tältä.



Viime vuodelta säilyneet ruusut, pelargoniat, hortensiat ja muratti ovat päässeet nauttimaan auringosta. Yöksi vielä peittelen. Lasten valitsemia orvokkeja, joita vielä viime kesänä niin vihasin ja nyt ne näyttää niin hyviltä silmään. Tarkoitus olisi vielä tuoda yrttejä ulos kunhan ne vielä pikkuisen keräävät pituutta tuvan ikkunalla. 

Tällä hetkellä ollaan taas kahdestaan kotona ja odotellaan naisvieraita saapuviksi.  

2 kommenttia

  1. Voi ääk, melkosta menoa siellä :D Mutta mullakin on uusi muumimuki (ostin itte laivalta ) ja tykkään kans ihan hirveesti siittä! Just passeli tähän toukokuuhun, jos meinaan sitä ruohikkoista ja mitäsiinänyton tarkoitat :D Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista