HYVÄSKÄ

Tapasimme SObloggaajien kanssa pitkästä aikaa viime viikolla iltakahvien merkeissä Lapualla Hyväskässä. Samalla pääsimme tutustumaan tarkemmin Hyväskän toimintaan. 



Leipomoa ja Hyväskän toimintaa esitteli meille  Mari Lahdensuo, joka oli kolmisen vuotta sitten tehnyt täydellisen alan vaihdoksen siirtyessään leipomoon töihin. Hyväskä on toiminut Lapualla jo yli 30 vuoden ajan. Sen kaikki myytävät tuotteet leivotaan itse paikan päällä.  Erikoisuutena Mari mainitsi rukiisen Tiistaileivän, joka leivotaan lähialueilla viljellyistä ja jauhatetuista viljoista.


Kahvila- ja leipomotoiminnan lisäksi Hyväskä on suosittu lounaspaikka.

Meille bloggaajille oli valmistettu muutama erilainen kakku, joita päästiin maistelemaan. Valkosuklaa-shampanja nousi omaksi suosikiksi! Kahdessa muussa oli makuina mustaherukkaa ja granaattiomenaa.


Mielestäni on hienoa kun nykymaailmassa löytyy vielä tällaisia itsenäisiä leipomoyrityksiä, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun. Varmasti seuraavan kerran Lapuan suunnalla ajellessani, pysähdyn tänne kahville uudelleen. Ja silloin tahdon maistaa karjalanpiirakoita, joita on kovasti kehuttu!


Postaus toteutettu yhteistyössä Hyväskä Ky:n kanssa.

2 kommenttia

  1. Ihanan herkullisen näköisiä tarjottavia. Mäkin tykkään tuollaisista pienistä. eipä ole tullut käytyä Lapualla, vaikka ei niin pitkä matka olekaan sinne.

    VastaaPoista