ILTASADUN HETKI

Omassa lapsuudessani meillä kotona luettiin joka ilta iltasatu. Muistan kuinka innoissani odotin esikoisen vauva-aikana, että tämä oppisi kuuntelemaan satuja. Kun se aika tuli, rupesimme lukemaan iltasatuja ja silloin tällöin pitkin päivääkin saatettiin jotain yhdessä lukea. Toisen lapsen, tyttären synnyttyä, tapa jatkui joka ilta ennen nukkumaan menoa ja siitä on jo tullut odotettu yhteinen  päivän rauhoittumishetki. 


Nämä vauva-ajat aiheuttavat aina hiukan poikkeuksia normaaliin lukurytmiin, sillä tällä hetkellä mä syötän iltaisin vauvaa sohvalla kun iskä lukee meidän sängyssä tarinoita kahdelle vanhemmalle lapselle. Mutta varmasti nuorimmaisen kasvettua vielä hiukan, sängyssä on yksi kuuntelija lisää.


Ostan itselleni harvoin kirjoja koska tykkään kierrellä kirjastossa ja napata hyllystä houkuttelevimmat kipaleet kotiin mukaan. Lasten kohdalla ajaton ja hyvin kuvitettu kirja on kuitenkin mielestäni hyvä ja kestävä lahja, jonka he voivat sitten aikuisina antaa omille lapsilleen tai lapsenlapsilleen. Ja varmasti kirjojen lukemisella on positiivisia vaikutuksia myös pienten kielen kehitykseen ja mielikuvitukseen. Meillä lasten kirjahylly on täyttynyt tasaiseen tahtiin vuosien aikana. Sinne on kerätty ja saatu lahjaksi niin Disneyn klassikkosatuja, Tove Janssonin Muumeja kuin Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoja. Löytyypä sieltä mun oma Aapinenkin!


Molemmilla lapsilla on omat suosikkinsa, jotka liittyvät joko koneisiin ja avaruuteen tai prinsessoihin. Siksi iltaisin luetaan sekä "tyttöjen" että "poikien" kirja. On kuitenkin kirjoja, joiden sadut kelpaavat niin tytöille kuin pojille. Yksi sellainen on tämä Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja.
Kirjassa on monen monta hyvin kuvitettua satua, joiden juoni on selkeä ja helppo seurata. Nämä sadut sopivat monen ikäisille kuuntelijoille. Juuri äsken luettiin Lehmän ja Variksen joulusta kertova tarina ja illalla sitten jatketaan seuraavalla tarinalla.

Vaikka edellä mainitsin ostavani harvoin itselleni kirjoja, joudun nyt kuitenkin tunnustamaan tilanneeni viime viikolla ennakkoon yhden kuuman uutuuden. Jep! Myös mun yöpöydältä löytyy nyt tämä kirja!



Ei kommentteja