VAPPU17

Neljän päivän vapaat tarkoittaa töiden tekoa kotona. Peruskotitöitä ja viikkosiivousta, sikalahommia, jyväkuorman tekoa ynnä muuta. Hirveästi ei oo jaksanut tai haluttanut kotomarkilta minnekään lähteä. Naapurissa kävin perjantaina lasten mentyä nukkumaan juomassa lasillisen viiniä.


Lasten kanssa ollaan leivottu kahteen kertaan. Tai oikeastaan äiti on leiponut ja lapset olivat koemaistajina. Perinteisten rinkeleiden sijasta tehtiin suklaadonitseja. Ehdin pelastaa niitä muutaman pussillisen verran pakastimeen ennen kuin herkkusuut kävivät kimppuun.


Ilmapalloja on puhallettu ja paukkuserpentiiniä paukuteltu. Niin ja syntyi meille perheenlisäystäkin viikolla! Viisi pientä karvaista naukujaa.
  

Joko ensi viikko olisi se viikko kun kevät tulisi pysyvästi? Kellarissa on ahdasta vaikka taimet tänä vuonna kasvavatkin todella hitaasti. Pitäisi jo pian päästä muuttamaan kasvihuoneeseen.

 

1 kommentti