JUHANNUSKUVIA

Tässä teille kuvia meidän juhannuksesta. Koska iskä oli töissä koko viikonlopun, ei me tehty oikeastaan yhtään mitään erikoista. Niin ja poikakin oli töissä mukana. Parin  päivän aikana esikoinen istui yli 20 tuntia rehupuimurin hytissä. 

Pääasiassa oltiin vain kotona; ulkona aina sään salliessa. Villasukat jalassa ja villatakki päällä. 




Tehtiin isän kanssa keittiöön tuommoinen valkoinen hylly, jota ei sitten sähköjohtojen vuoksi voinut koskaan paikoilleen asentaa. Mutta nyt se löysi hyvän paikan itselleen terassilta! Ja nuo ihanat aurinkokennolamput löysin sattumalta työpaikalta. 





Kuvistakin sen varmaan huomaa, että puutarhassa on tullut vietettyä jälleen aikaa. Hassua, miten sattuman kautta innostuin puutarhanhoidosta. Nyt se on itselle tärkeä harrastus ja ajanviete. Muutamakin hetki kukkapenkissä, kasvimaalla tai kasvihuoneessa saa mielen virkeäksi!  





Tehtiin lauantai-iltana saunatuoksuja pakastimeen: Koivunlehtiä suodatinpussiin ja pussi kiinni nitojalla. Tuoreena pakastimeen ja vaikka päivää ennen joulusaunaa suodatinpussi löylyveteen likoamaan. Ihana tuore koivun tuoksu leviää saunaan löylyä heittäessä! Ja yhtä pussia voi käyttää muutamanakin saunailtana. Ainakin meillä kun käydään joka päivä saunassa. 😊 

Mukavaa alkanutta viikkoa. Me (eli äiti) valmistaudutaan lauantain synttärikekkereihin ja pistetään koti kiiltämään!

COFFEE BOX KIERTÄÄ SUOMEN KESÄSSÄ! (sis. arvonnan!)

Muistatteko kauhajokisen kahvilan, joka oli mukana Suomen paras leipomo-kilpailussa? Valkoinen puu, jonka omistajat Mark ja Kirsi löysivät toinen toisensa internetistä, menivät kolmannella tapaamisella naimisiin, perustivat perheen, asuivat New Yorkissa ja päätyivät lopulta kahvilayrittäjiksi Kauhajoelle. Itse leivotut kakut valmistetaan yrittäjäpariskunnan amerikkalaisten ja suomalaisten perintöreseptien pohjalta laadukkaista raaka-aineista.

Vuonna 2011 avattu Valkoinen puu-kahvila sijaitsee keskellä Kauhajokea tunnelmallisessa vanhassa puutalossa. Vuonna 2016  Mark ja Kirsi laajensivat toimintaansa ja avasivat toisenkin kahvilan. Tällä kertaa keskelle Seinäjoen keskustaa. Trendikäs kahvila on sijainnistaan huolimatta ihanan rauhallinen ja vastaanotto on aina lämmin. Siellä tulee piipahdettua usein ostoksilla käynnin yhteydessä.


Pääsin muutaman muun bloggarin kanssa kuulemaan mitä uutta Valkoisessa puussa on tänä kesänä tapahtumassa. Tiedossa on ihan uudenlaisia aluevaltauksia. 



Aloitan vaikka uusien Valkoisen puun omien tuotemerkkien esittelyllä. Nämä tuotteet ovat tulleet myyntiin kahviloihin viime viikolla ja ne valmistetaan (Chai Latte Mixiä lukuunottamatta) yhdessä tuttujen ja luotettavien lähituottajien kanssa.  Sain testiin jauhoja, mansikkahilloa, suosittua Chai Latte-jauhetta sekä pari pulloa kesäistä mehutiivistettä. Lisäksi tuon hauskan tiskirätin, jossa on Markin ohje pannukakkuihin.


Sitten toiseen uuteen juttuun; Coffee boxeihin, jotka lähtivät nyt juhannusviikonloppuna kesäkiertueelle. Coffee box on siis Valkoinen puu minikoossa ja pyörillä varustettuna. Tuotevalikoima on hieman kahvilan valikoimaa pienempi ruuanvalmistus- ja säilytysasioiden vuoksi. Mutta luottakaa muhun, löydätte listalta varmasti jotain mieluisaa, sillä Coffee boxin menusta löytyy Valkoisen puun suosituimpia tuotteita. Kahveja, suolaisia piirakoita sekä tietysti kakkuja. Oma lempparini on ehdottomasti Salaisen puutarhan suklaakakku, jota syön oikeastaan jokaisella kahvilakäynnillä. 


Katsopas tarkasti läpi yllä olevasta kuvasta oletko kesän aikana samassa paikassa Coffee boxin kanssa. Nyt nimittäin laitan blogini Facebook-sivuille pystyyn arvonnan, jonka palkintona on kolme kahvikutsua Coffee boxiin. Tästä linkistä pääset lukemaan tarkemmat ohjeet, siitä miten olet arvonnassa mukana sekä jättämään sen oman osallistumisesi!

Kokkauskokeiluja, jälleen kerran!


Osa teistä lukijoista varmaan  muistaa kun jokunen aika sitten postailin innostani opetella tekemään hyvää kotiruokaa. Intohan loppui silloin siihen kun toinen lapsista kävi keittiössä katsomassa kattilaan ja meni varoittamaan vanhempaa "siellä on sitten oksennusta ruokana". (Kyseessä oli pasta carbonara, jota ei sitten mun lisäkseni muut syöneet.) 
 
Sen jälkeen oon tyytynyt tekemään sitä, mitä varmimmin osaan: perinteistä kotiruokaa kuten makaronilaatikkoa, lihakeittoa, klimppisoppaa, muusia ja jauhelihakastiketta. 
 
Törmäsin muistaakseni Kotivinkki-lehdessä Atenan kustantamaan keittokirjaan "Yhden kattilan pastat" ja päätin antaa sisäiselle kokilleni jälleen uuden mahdollisuuden tulla esiin.
 
 
Tässä keittokirjassa on superhelppoja ja -nopeita pastaruokien ohjeita. Keräät vain tarvittavat ainekset kaapista ja heität kattilaan. Sitten odotat hetken ja valmista on! Ohjeissa on käytetty paljon tuoreita yrttejä, joka on mielestä todella iso plussa.

Sain kirjan muutama viikko sitten ja nyt sieltä on joitakin reseptejä testailtu. Ensimmäisenä tein, hieman muihin resepteihin verrattuna, perinteisempää lihapullapastaa. Siitä kannatti aloittaa koska lapsetkin istuivat hiljaa pöydän ääressä syömässä. Erikoisempi katkarapu-kesäkurpitsa-sirtuunapasta jäikin sitten aikuisten maisteltavaksi. 

Juhannuksena taidan kokeilla neljän juuston pastaa. Ohje ainakin kuulosti hyvältä ja juustojen rakastajan unelmalta!

 

Meidän Farmari-vierailu

Mulla sattui olla vapaapäivä heti Farmari-tapahtuman avajaispäivänä, joten oli ihan selvää missä meidän perhe tulee keskiviikkona olemaan. Pakkasin auton heti aamusta: eväitä, vaihtovaatteita, kuvauskamat, tuplavaunut, vaippoja ynnä muuta tarpeellista lapsiperheen kamaa. Oltiin perillä jo yhdentoista aikaan ja kyllähän oli kätevää kun lippu oli hankittu etukäteen! Sai kävellä muutaman sadan metrin pituisen pääsylippujonon ohi ja portista sisään. 




Tapahtuma-alue oli jälleen valtavan laaja ja näkemistä riitti kaiken ikäisille. Päivä ja paikka sattuivat molemmat olemaan oikein otolliset tällaiselle retkelle. Joen rannalla koivujen varjoissa makoilevat lampaat ja lehmät olivat idyllinen suomalainen maalaismaisema. 

Lasten ehdoilla mentiin koko päivä ja eläimiä taidettiin kierrellä katselemassa kaikista eniten. Matkalla maisteltiin herneitä ja metrilakua. Ihasteltiin kaloja akvaariossa ja katsottiin paimenkoirien työnäytöksiä. Istahdettiin Atrian pisteellä ja nähtiin paljon tuttuja.




Käytiin syömässä ravintolalaiva Pirttihirmu Barpuurissa, mikä oli ihan uudenlainen kokemus. Voisin niin kuvitella itseni sinne loppukesän hämäränä iltana romanttiselle ravintolaillalliselle, vinkki vain! 


Maku- ja taitoalueelta bongasin kiertelyn jälkeen meidän bloggaajien miniryijyt. Täytyy kyllä sanoa, että paikka olisi voinut vähän näkyvämpi olla. Pariin kertaan kävelin tämän tolpan ohitse enkä niitä huomannut. 


Lapset jaksoivat hienosti kävellä ja saivatkin sitten palkintonsa päivän päätteeksi; Bruderia isoimmille ja pienimmälle YES YES-lippis. Äitille tarttui mukaan muutama kirja, joihin toivottavasti ehdin perehtyä pian paremmin. Sääpäiväkirjaa olen jo pidemmän aikaa etsinyt silloin tällöin. Kaksi muuta olivat fiilispohjalta tehtyjä vitosen heräteostoksia. 


Huomenna viimeinen mahdollisuus osallistua Suomen juhlavuoden Farmari-tapahtumaan. Menkää kiertelemään jos ette ole vielä käyneet. Tai menkää uudestan vaikka olisitte jo käyneet. Niin mäkin tekisin jos ei auton nokka olisi aamusta menossa työmaata kohti. 😊

MINIRYIJY

Sain Kässäkerho Pom Pomista pienen kudontakehyksen miniryijyn kutomista varten. Innostuin niin, että ilmoittauduin kudontakurssille (joka kylläkin sitten jäi käymättä), katselin Youtubesta ohjevideoita ja etsin netistä inspiraatiokuvia. Ostin vähän lankaa ja kaivoin jämävillalankoja laatikosta. Opettelin ja testailin erilaisia tekniikoita.

Kaikesta tästä huolimatta kaksi ensimmäistä työtä menivät roskiin ja kolmannen kanssa päätin sitten vain onnistua. Tässä lopputulos.



Tämän mun miniryijyni voi nähdä Farmari-tapahtumassa käsityöalueella järjestettävässä näyttelyssä. Siellä on esillä myös muiden SObloggaajien kutomia ryijyjä. Tässä esimauksi linkit Siskonpaneelisoppaa-blogin ja Osuuskaupan arkea-blogin miniryijyaiheisiin postauksiin.

Toisin kuin ilmeisesti moni muu ryijyn kutomisen tekniikat opetellut, en hurahtanut tähän hommaan. Jostain syystä ei vain iskenyt. Oli hauska kokeilla ja opetella jotain uutta mutta tuskin kovin nopeasti aloitan uutta työtä tekemään. Tyttärelle voin opettaa kunhan vähän  vielä kasvaa mutta kyllä tuo neulominen on vaan enemmän se mun juttu. 
 

P.S. Muistakaa viimeistään nyt merkitä kalenteriin Seinäjoen Farmari-tapahtuma, joka alkaa tulevana keskiviikkona ja päättyy lauantaina! 

ELÄMYSMAAILMA

Käytiin parisen viikkoa sitten lasten kanssa tutustumassa Ylistarossa 4H-elämysmaailmaan muiden SObloggaajien ja heidän lastensa kanssa.

Viiden euron pääsymaksulla elämysmaailmassa saa silitellä ja rapsuttaa monenlaisia kotieläimiä, ajella polkuautoilla ja -traktoreilla, pelata peliladon erilaisia ulkopelejä tai minigolffia sekä tutustua museotalliin, jonne on kerätty mm. vanhoja traktoreita ja  hevostyökoneita. 


Kierrettiin Annikan opastuksella pihan eläimiä läpi. Kaikki vaikuttivat onnellisilta ja hyvin hoidetuilta. Huomasin, että eläinten oloihin ja hoitoon on panostettu. Jokaisella oli hyvin tilaa liikkua. Mun mieleeni painui valtavat kanien häkit. Sellaiset kelpaisi varmasti meidänkin Mintulle ja Rucolalle.

Meidän esikoista ei välttämättä eläimet kauheasti kiinnostaneet mutta tytär juoksi onnellisena aitaukselta toiselle. Koira, kanoja, kukkoja, kaneja, vasikoita, vuohia ynnä muuta! Yllättäen neidin lempieläimiä olivat kuitenkin kurakossa leikkivät possut. Niitä ei ilmeisesti kotona saa tarpeeksi silitellä. 😊




Pihasta löytyy valtava puinen keinu, johon mahtuu muistaakseni 12 lasta yhtä aikaa keinumaan. Esikoisen ehdoton suosikki oli tämä!


Meille oli tarjolla kakkukahvit lisukkeilla mutta elämysmaailmassa voi grillata omiakin eväitä. Paikan päällä on kioski, josta voi ostaa halutessaan virvokkeita.

Mun suosikki oli tämä: elämysmaailman pihapiiristä löytyvä, kaunis tyhjillään oleva kunnalliskoti. Pakko lisätä kuva, että näette sen! 


4H-elämysmaailma löytyy Facebookista ja Instagramista nimellä  elamysmaailma_ylistaro. Käykää tutustumassa ensin niihin ja lähtekää sitten paikan päälle nauttimaan koko perheen voimin!

KESÄKUUN ENSIMMÄISET PÄIVÄT

Vesisadetta, kylmää myrskytuulta ja jopa lumihiutaleita. Flunssaa, korvatulehdusta ja kurkkukipua. Telkkua, kotoilua ja makoilua. 



Vauvan kanssa halimista ja sylissä pitämistä. Ensiaskeleita ilman tukea. Tänään pojalla ikää jo 11 kuukautta ja ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy liian nopeasti.



Jos loppukuu menisi vähän paremmin ja säästyttäisiin kierrossa olevalta oksennustaudilta. Tässä räkätaudissa on jo ihan riittävästi!




Kuvia napsittu puutarhakierroksella viime viikolla.  Ihanaa seurata miten kevät ja kesä etenevät!

LÄHIRUOKAA.

Seinäjoen Farmari 2017-tapahtumaan järjestetään Maku-alue, jonka yhteydessä on lähiruokatori. Lähiruokatorilla on myynnissä tuotteita ainakin seuraavilta lähialueemme tuottajilta:
  • Alavuden Öljynpuristamo
  • Hautamäki Highland
  • Kaffiinon paahtimo
  • Vatajanrannan Vuohitila
  • Pirjon Pakari
  • Juustoportti
  • Mehukas
  • Riihipihatto
  • Leila´s Hyvät Maut
  • Lillbackan leipomo
  • Annin Marjatarha
  • Lakeuden Highland
  • Kivimäen maatila
  • Juvenes-Yhtiöt
  • Laihian mallas
  • Kauhajoen laatuleipurit
Pääsin tutustumaan joihinkin yrityksiin lähemmin tuotemaistiaisten kautta.



Juustoportti on näistä maistiaisten lähettäjistä meidän perheelle kaikista tutuin yritys ja heidän tuotteensa ovat viikoittain meillä käytössä. Yrityksen valmistamista AB-jugurteista ehdottomia suosikkeja ovat lakka ja vanilja. Nyt ihastuin kahvin makuun, jota mies muuten käyttää aina kun leipoo suklaapiirakkaa. Näissä AB-jogurteissa on todellakin aidosti maistettavissa se luonnollinen maku, jonka purkin etiketti lupaa. Vanilja-jugurttikin on kunnon vaniljan makuinen, sillä se on valmistettu aidosta vaniljasta.

Ollaan juustojen suurkuluttajia koko perhe. Herkutellaan usein yhdessä lasten kanssa viikonloppuisin juustoilla, jotka asetellaan tarjottimelle maisteltavaksi. Silloin tällöin tehdään kahvi ja pulla-reissu Juustoportin kahvilaan Jalasjärven Keskikylään ja ostetaan samalla reissulla juustot myymälästä. Siellä pääsee muuten maistelemaankin eri juustoja! Kannattaa ehdottomasti pysähtyä jos vaikka Farmari-tapahtumaan ajaa Juustoportin ohitse.



Alavuden Öljynpuristamo on mulle uusi tuttavuus. Sain testiin kuusi kaunista lasipulloa, joissa kaikissa on eri makuisia rypsiöljyjä. Käytän niitä pääasiassa ruuanlaitossa sekä salaatissa kastikkeena. Yrityksen vinkki on lisätä loraus esim. valkosipuliöljyä vaikkapa sämpylätaikinaan. Kuulostaa hyvältä, täytyy testata.

 
Lappajärvellä toimiva pienkahvipaahtimo Kaffiino Oy tarjoaa kuluttajille alkuperäiskahvien lisäksi omia Tarinakahvisekoituksia. Tilaustuotteena on mahdollista saada yksilöllinen kahvituote omalla etiketillä. Lahjaidea vaikkapa syntymäpäiväsankarille tai hääparille! Jos lähistöltä ei satu löytymään yrityksen jälleenmyyjiä, voi kahvia tilata tuottajilta suoraan. Yllä olevassa kuvassa näkyviä kahveja maistelen viikonloppuisin päiväuniaikaan kun on pieni sopiva hetki hengähtää, äidin luksushetkiä.

Laihian Mallas Oy tarjosi testiin gluteiinittoman kotikaljan, joka ideana kuulosti varsin mielenkiintoiselta. Tuote jäi miesväen juotavaksi, itse vain maistoin koska jostain syystä kotikaljat eivät ole mun juttu. Samalta firmalta sain Saaristolaisleivän eli tumman mallaslimpun valmistuspaketin. Paketin sisältö sekoitetaan veteen ja paistetaan uunissa. Tuloksena valmista leipää. Ei voisi leipominen enää helpompaa olla!

Riihipihaton karjatila sijaitsee Isokyrön Orismalassa ja he ovat paitsi Valion sopimustuottajia myös lihatuotteiden tuottajia. Kasvuriihen Aito härkä on 95% häränlihaa. Runsasproteiininen ja vähärasvainen tuote sopii mm. kastikkeisiin ja keittoihin käytettäväksi.



Pirjon Pakarin leipomot löytyvät Seinäjoelta, Nurmijärveltä ja Ylöjärveltä. Sain maistiaisiksi gluteiinittomat tuotteet: tattarisämpylät, tummat täysjyväjälkiuunipalat sekä valkosipulin makuiset hapannapit. Syötyä tuli kaikki mutta hapannappien päälle olisi voinut koittaa tehdä kunnon lohi-smetana täytteen. Tytär tykkäsi rouskuttaa valkosipulinappeja. Kielloista huolimatta hiirulainen oli käynyt tekemässä omin luvin pussin taakse reiän ja aloittanut maistelun ennen muita. 😊