KUKKUU, LAPSET!

Kylläpäs edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa! En vain yksinkertaisesti oo malttanut istua koneelle vaan kaikki vapaa-aika on kulunut ulkona tai lasten kanssa. Illan viimeiset valoisat hetket oon maalaillut lasten nukkuessa jo yöunia. Tai kutonut villasukkaa sohvalla täydessä hiljaisuudessa.

Ja vaikka nytkin tietokoneen ääreen istuminen on epämiellyttävä ajatus niin aion kertoa pitkästä, pitkästä aikaa mitä meidän lapsille kuuluu. Hehän ovat nyt synttärien jälkeen 6-,  4- ja 1-vuotiaita. Kaikki kolme niin ihania omia persooniaan. 💗


Esikoinen, meidän 6-vuotias pikku isäntä, aloitti esikoulun. Eskarin alkua ei odotettu kovin innolla koska onhan edessä useampi vuosi koulun penkillä istumista. Tästä kouluvuosien määrästä on jo keskusteltu pariin otteeseen. Samoin kuin siitä miten epäreilua on, että eskaria on viikossa viisi päivää ja vapaata vain kaksi päivää. Hyvin se koulutie on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja tänään äitillekin jo avattiin päivän sisältöä hiukan tarkemmin.

Pieni mies mutta iso poika! Kulkee isänsä perässä konehommasta toiseen, aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Ja jaksaa olla äitinkin tärkeänä apuna. Muutamana aamuna isoveli on käynyt nostamassa pikkuveljen sängystä, että äiti on saanut vielä hetken torkkua. Peiton alta kuuntelen poikien leikkejä olohuoneessa: "Odotas Matsku, isoveikka pukee ensin. Sitten mennään leikkimään."

Aina joskus yllätyn siitä, miten paljon tämä miehen alku jo ymmärtää asioita ja miten viisaita se osaa puhua. 


Sitten keskimmäinen, prinsessamme. Neljä vuotias, kovapäinen höpöttäjä. Tällä neidillä juttua piisaa vaikka millä mitalla mutta ne etenevät  siinä tahdissa, että kuuntelijan on vaikea pysyä vauhdissa mukana.

Tyttö rakastaa kaikkea pinkkiä ja söpöä. Laukut, kengät, nallet ja ihanat pienet "tilpehöörit" ovat rakkaita aarteita. Samoin kivikokoelma, jonka osasia löytyy lastenhuoneen jokaisesta nurkasta ja jopa äidin pyykkikoneesta. Kukat ja puutarha kiinnostavat kovasti, keneltäköhän perittyä se on? Kaunis ja herkkä vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen pieni prinsessa!


Nuorimmainen, yksi vuotias, on luonnollisesti kokenut eniten kehitystä viime kuulumisten päivityksen jälkeen. Epäilen, että tämä poika tulee joskus valloittamaan Mount Everestin tai juoksemaan maailman mestaruuden satasen matkalla. Vauhti eteen- ja ylöspäin on niin kova, että perässä on vaikea pysyä. Onhan se ihan luonnollista, että tämän ikäinen kiipeää jo isoveljen yläsänkyyn. Sekunnissa! 

Pikku hiljaa pojasta on löytynyt omaa luonnetta. Aina ei tarvi tehdä niin kuin muut. Se sama aurinkoisuus ja iloisuus on kuitenkin säilynyt samana vauvasta saakka. Juuri koskaan ei ole niin huonoa hetkeä etteikö voisi pientä hymyä heittää. Lempipaikkoja ovat äidin, isin ja mummujen sylit. Niistä on hyvä tutkia maailmaa ja osoitella uteliaana kaikkea uutta.


Tällä hetkellä odotan innolla uusia, ensi viikolla alkavia työkuvioita. Nykyisessä työssä on ollut  hyvä olla monella tavalla ja onneksi otin kesätyön talvella vastaan. Oon saanut juoda aamukahvit rauhassa, päässyt työelämään kiinni, saanut uusia kokemuksia, oppinut uutta ja nauranut joka päivä niin, että vatsalihaksissa tuntuu.

Nyt kuitenkin on sopiva hetki sille, että kodin ulkopuoliset työt vähenevät hetkeksi enkä tee ihan täyttä työviikkoa. Aviomies pääsee vapaammin kulkemaan omissa töissään kun mä ehdin hoitaa sikalaa.  Mulla jää enemmän aikaa olla kotona lasten kanssa. Kulkea harrastuksissa ja perhekerhoissa, liikkua yhdessä ulkona ja lukea satukirjoja. Jutella pienille tärkeistä asioista, leipoa lasten kanssa, tehdä ruokaa ja makoilla leikkihuoneen lattialla. Niitä odotan! Lasten lapsuus on silmänräpäyksessä ohi ja siksi siitä pitää nyt nauttia. 

1 kommentti

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia. Suloinen pikku herra, niin tomerana.
    Onneksi voit pitää lyhennettyä viikkoa, jää lapsille ja kodille enemmän aikaa.

    VastaaPoista