NELJÄN PÄIVÄN VAPAAT.

Kun koko kesän on painanut tuhatta ja sataa töissä sekä kotona, tuli viime viikon neljän päivän vapaaputki todella tarpeeseen. Kahtena päivänä oli vielä lomittajakin, joten mulla oli melkein ylimääräistäkin aikaa vuorokaudessa. 


No, miten kulutin vapaapäiväni? Varasin torstaille NOSH-esittelijän kotiimme. Se oli hyvä syy siivota koti joka nurkkaa myöten. Lisäksi sain hyvän syyn leipoa. Ja mähän sitten innostuin niin, että edellisen kakun valmistuttua tein seuraavan. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Koemaistaja nautti tilanteesta toden teolla!


Torstaina vanhin lapsista oli isänsä kanssa poikien reissulla, keskimmäinen oli kerhossa ja pienin päiväunilla ulkona. Mä leivoin pullaa keittiössä enkä raaskinut edes radiota laittaa päälle. Kuuntelin vain tiskikoneen tasaista hurinaa ja silloin  tällöin lelulaatikossa laulavaa ankkaa. 

Vaatekutsut olivat todellinen menestys! Meillä oli kaiken kaikkiaan 22 naista ja saman verran lapsia. Oon oikeasti niin iloinen siitä, miten moni meille tuli. Illan tunnelmakin oli jotenkin erilainen kuin kutsuilla yleensä. Kiitos kaikille vielä kerran! 💗


Viikonloppuna tehtiin lasten kanssa yhdessä hommia kasvimaalla ja kasvihuoneissa. Kurpitsojen lehdet olivat jo paleltuneet ja sipulien varret kaatuneet. Puna- ja keltasipulit kannettiin terassille kuivumaan. Muutenkin tehtiin jo vähän syksyä; kannettiin ulkokalusteita varastoon ja ensimmäiset pelargonit sikalan köökkiin.

Lauantaina käytiin pikaisesti Seinäjoella koska olin tyttärelle luvannut vierailun Emma's & Mama's -kauppaan. Ostettiin Mailegin kaksoset tulitikkurasiassa. Nuorimmaisen päiväuniaikana mä kudoin kuistilla villasukkia ja neiti leikki uusilla leluillaan vieressä peiton alla. 


Ja katsokaas tätä sinnikästä orvokkia, joka kukkii näin kauniisti vielä. Niin se vain meni; taas yksi kesä ohitse.

Ei kommentteja