ÄLÄ KOSKAAN SANO EI KOSKAAN

Nyt ku minä tai meidän koti on ollut useamman kerran lehdessä, kerran radiossa ja televisiossa niin eikö ole ihan looginen jatkumo osallistua seuraavaksi avoimien ovien tapahtumaan?

Monta kertaa oon sanonut ääneen, etten ikinä voisi päästää vieraita ihmisiä kävelemään meidän kotiin ja arvostelemaan sitä. Mutta kun puhelu sitten lopputalvesta Ylen uutisten jälkeen tuli, kuulin oman ääneni toteavan puhelimeen "en osaa sanoa tähän ei". (Juuri muutama päivä ennen puhelua olin viimeksi yhdelle henkilölle sanonut, että ei ikinä kun hän kysyi miksei me olla oltu vielä avoimien ovien tapahtumassa mukana. 🙈)


Muutamana yönä tuli lupauksen jälkeen mietittyä, että mihin hemmettiin oon itteni luvannut mutta pakokauhu muuttui nopeasti jännitykseksi ja innostukseksi. Nyt koko homma on  lähinnä haaste itselle saada ihana talo näyttämään parhaimmat puolensa vierailijoille. Josko mahdollisimman moni kokisi sen tunteen minkä mä kun ensimmäisen kerran olohuoneeseen kävelin kymmenen vuotta sitten.

Eli kuten Facebookin ja Instagramin seuraajat jo tietävät, meidän koti on mukana Kurikassa, Jurvassa ja Jalasjärvellä kymmenennettä kertaa järjestettävässä Asu & Elä -tapahtumassa. Tapahtuma on Jalasjärvellä sunnuntaina 9.9.2018 ja silloin meidän rakas talo on yksi niistä, joka avaa ovensa vieraille. Lisäksi Luopajärven vanhempaintoimikunta tulee pitämään kioskia, josta varmaankin saa kahvin lisäksi kaikenlaista muuta herkkua pikkurahalla. 😊

Ja mitä siihen arvosteluun tulee niin sitähän riittää maailman tappiin saakka. Kuitataan negatiiviset suun aukomiset kateuden piikkiin. Meidän talo on kovasta työstä huolimatta aina jostain keskeneräinen mutta silti pikkuhiljaa enemmän ja enemmän meidän näköinen. Tämmöinen vanhus vaatii jatkuvaa huolenpitoa eikä siltikään koskaan tule valmista. 

Viimeisen puolen vuoden aikana oon tehnyt remonttia enemmän kuin aikaisimpina vuosina yhteensä, työhuone on vielä hiukan kesken samoin kuin viime viikolla valaistumisen kokenut eteinen. Yläkertaan on aika varmasti pääsy vaikka aula on tekemättä. Yritetään puintien ja muiden töiden ohella saada tyttären huoneen sähköt ja patteri vielä kuntoon. 

Yksi ulkorakennuksen seinä on maalattu ja pahimpia mätiä lautoja vaihdettu. Terassia on korjailtu ja kiitos toissa viikon raekuuron, sinne täytyy ehtiä asentaa vielä uusi katto. Kiven kokoiset rakeet kun tulivat plexin läpi. Puutarha nyt on mikä on; kuiva kesä näkyy välttämättäkin siellä ja syyskuuhun mennessä kukat ovat jo kukkimisensa kukkineet. 

Hyvää tässä koko jutussa on ehdottomasti se, että keskeneräiset hommat tulevat nyt "pakon edessä" tehtyä valmiiksi. Oli sitten kyse kokonaisen huoneen remontoinnista tai ikkunojen pesusta. 😏


Auringonpaisteen lisäksi toivon, että ihmiset ehtisivät tulla ajan kanssa kiertelemään ja istuskelemaan. Lapsille on aidattu leikkipaikka ja polkutraktoreita, kaneja sekä koira, johon kannattaa pitää turvaväli (yli-innokas, ei ilkeä). Kellarin ikkunasta saattaa joku onnekas nähdä kahdeksan kissanpentuakin. Koitan vielä miehiä ylipuhua järjestämään traktorit ja muut koneet konekentälle pieniä traktorimiehiä varten. Liiveriin tulee pöytiä seurustelua varten ja kellariin, jossa kioski on, tulee myös istumapaikkoja sateen varalle. Näitä järjestelyihin liittyviä suunnitelmia riittää!
 
Olisihan se kiva myös, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Ettei kaikki tämä yhden päivän vuoksi tehty työ olisi turhaa. 💓  

1 kommentti

  1. Kyllä pitäis muistaa laittaa toi päivämäärä ylös. Jos vaikka pääsisi käymään teidän kodissanne.

    VastaaPoista