ASU & ELÄ - TUNNELMAT

Palataan vielä kerran meillä pidettyyn Asu & Elä -tapahtumaan. Tapahtumapäivä oli huikea päivä. Hurja. Viimeistään perjantai-aamusta saakka olin aavistanut, että järjestäjien arvio noin 300 kävijästä menisi reilusti rikki. Lopputulos oli, että meidän kodissa kävi vierailijoita noin 850 kuuden tunnin aikana. Ihan mieletön määrä. Ikinä ei meidän kototiellä ole semmoista ruuhkaa ollut kuin sunnuntaina.

Kuva: Miia / Rajalan tupa

Noin 15 minuuttia ennen tapahtuman alkua multa kysyttiin joko jännittää. Ei jännittänyt; fiilis oli rauhallinen ja luotin siihen, että kaikki menee hyvin. Edellisyön olin nukkunut hyvin; nautittiin naapurien kanssa lasit viiniä syksyisessä illassa meidän jouluvaloin koristellussa liiverissä. Arvelin myös, että kaikki stressi tulee katoamaan itse tapahtumapäivänä ja niin siinä kävikin.

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Päivään mahtui paljon sellaisia kohtaamisia ihmisten kanssa, joita on kiva muistella vuosienkin päästä. Toivoin, että saisin päivän aikana kuulla tarinoita talon historiasta ja toive toteutui onnekseni useaan kertaan. Unohtumattomimpia olivat ne hetket kun ihmiset tulivat kertomaan nuoruusvuosistaan, jolloin olivat talossa vierailleet tai olleet täällä töissä. 

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Aviomiehen isovanhemmista puhuttiin paljon. Monet muistot liittyivät aikaan kun he isännöivät taloa. Yllättävän moni muisti vielä isovanhempienkin vanhemmat; talon rakentajat. Eräs nainen kertoi asuneensa meidän renkituvassa 1940-luvulla vanhempiensa kanssa. Hän oli silloin noin 13-vuotias evakkotyttö Karjalasta. Toinen nainen tunnisti itsensä vanhasta vihkikuvasta, jossa Antin isovanhemmat olivat hääparina ja tämä nainen, nuorena tyttönä kantamassa morsiamen huntua. Yksi vanhempi mies avustettiin kapeata portaikkoa pitkin toiseen yläkerran kamariin. Hän oli syntynyt siellä kamarissa ja puhunut mulle jo vuosia sitten toiveesta päästä käymään meidän vintillä.

Kuva: Miia / Rajalan tupa
Illalla pää kävi ylikierroksilla ja lähdin kissan kanssa kävelylle peltoja pitkin. Nollaus ei auttanut vaan kun painoin pään tyynyyn ja laitoin silmät kiinni, ihmisten vilinä palasi. Kun herätyskello aamulla neljältä soi, olo ei ollut kovinkaan levännyt. 😅

Yksi tuttu sanoi pari viikkoa sitten, että tämä voi poikia mulle tai meille uusia tilaisuuksia. Avata ovia uusiin juttuihin mutta vielä on ollut hiljaista. Viimeiset 10 kuukautta on ollut niin huimia kaikkine lehtijuttuineen ja tv-uutisineen, etten voi kuvitella mitä vielä voisi tapahtua lisää. 

Iso kiitos kaikille kävijöille! Oli mahtavaa kun olitte mukana meille tärkeässä päivässä. 💓




Ei kommentteja