PALAPELI NIMELTÄ TALONPOIKAISSÄNKY

Meinattiin jokunen vuosi sitten laittaa esikoispojan sänky säilytykseen tarkoituksena ottaa käyttöön yläkerran aulassa ollut vanha talonpoikaiskerrossänky. Siirto oli jo siinä mallissa, että molemmat sängyt oli kasattuna ja toiseen ostettuna uudet patjat, kun olikin pakko puhaltaa peli poikki. Talonpoikaissängyn maali rapisi irti ja siinä oli merkkejä kosteudesta. Hammasta purren käytössä ollut sänky kasattiin uudelleen ja puutapeilla kasattu kerrossänky kannettiin mun kellarin työtilaan odottamaan motivaatiota.

Motivaatio oli täysin hukassa kunnes sitten Asu & Elä-tapahtuman jälkeisellä viikolla kaipasin käsille tekemistä. Mies oli peltohommissa, joten vintin remontin jatkuminen ei ollut ajankohtaista. Niinpä lasten leikkiessä hiekkalaatikolla eräänä iltapäivänä, avasin tallini pariovet ja rupesin töihin.




Pitkästä aikaa huonekalun entisöinti oli mukavaa ja lähes terapeuttista avoimien ovien aiheuttaman stressin jälkeen. Edellisen huonekalun laitosta oli jo aikaa ja silloin se oli ruvennut tuntumaan hiukan pakkopullalta. Nyt oli kiva rapsutella maalia pois ja hioa. 

Esikoispoika sai valita perinnevärikartasta haluamansa värin. Sattumalta väri oli samaa sävyä kuin pojan tämän hetkisen huoneen tapetit. Maalinvalinnan aikaan oli vielä puhetta kasata sänky yläkertaan tulevaan huoneeseen. Onneksi aviomies kuitenkin tajusi, että esikoinen ei kauaa enää sänkyyn mahdu ja sänkyä ei noin vain siirretäkään paikasta toiseen. Niimpä se pääsi heti käyttöön pojan nykyiseen huoneeseen alakertaan.


Kasattiin kerrossänky vanhoilla puutapeilla ja tehtiin siihen uudet pohjat koska edelliset olivat saaneet jostain kosteutta eikä niitä enää uskallettu käyttää.  

Uskomatonta miten tukevasti vuosikymmeniä vanha käsityönä tehty sänky nyt on kasassa pelkillä puutapeilla. Vertailuna on hyvä käyttää viisi vuotta sitten pojalle hankittua Jyskin sänkyä: se on siinä kunnossa, etteivät ruuvit enää ota kiinni puuhun. Se saa nyt olla vierasvarana yläkerrassa kunnes löydän jonkun kivan vanhan sängyn tilalle. Kyllä ennen vain osattiin!

 
Valmiin, uudelleen syntyneen huonekalun vieressä tuli jälleen istuttua muutamaan otteeseen. Se on huikea tunne kun omilla käsillä saa jotain noin hienoa aikaiseksi. 
 
Tällä sängyllä on pitkä historia ja moni ihminen on siinä ennen meidän poikaa nukkunut. 💗

Ei kommentteja